torstai 23. syyskuuta 2010

Nyt olen hämmentynyt

Nyt katosi hymy, ja en tiedä yhtään, että missä mennään enää. Olen menettänyt kontrollin tilanteeseen, ja se hämmentää minua koska yleensä pysyn tällaisten tilanteiden yläpuolella.

Tällit siis Herra E:n kanssa vetivät täysin maton jalkojen alta. En osaa päättää, että  mitä tapahtui. Tälla on varmaan joku oma tarkoituksensa, ja pelottaa ajatus, että joku voi nähdä niin suoraan lävitseni. Itse kohtaaminen meni hyvin, joku miehen kehonkielessä oli muuttunut. Ja itse menin eilisen episodin jälkeen vähän häntä koipien välissä paikalle, sekin toki vaikutti varmasti molempien kehonkieleen ja fiiliiksiin. Olin kuplivan iloisella tuulella, ja mielestäni homma pelitti ihan siihen asti, kunnes mies kaivoi esille sen viimeviikkoisen ensisuudelman. Se kertoi sen tuntuneen väärältä, ja "pakotetulta" siinä tilanteessa. Ok. No ymmärrän hänen pointtinsa oikein hyvin, se oli vähän kuin ns. luonnollinen jatkumo, kuten leffoissa. Keskustelu meni aika syvälliseksi, ja E puhui paljon, ja moni asia meni vähän ohikin, koska hämmennyin jotenkin niin. Yksi aihe mikä jäi mieleen pöyrimään on, että sen mielestä meidän kohtaamisella on joku tarkoitus, ja hänen on tarkoitus kertoa minulle jotain, ja mennä pois. Nyt puhutaan siis universaalilla tasolla. Minulla tärähti kalloon, ja että minä vitun varamessiaana se itseään pitää! Mutta samaan hengenvetoon se sanoi, että sillä ei koskaan synkkaa näin hyvin kenenkään kanssa. Tunteellisena ihmisenä olin tässä vaiheessa jo saanut mielestäni kylmää vettä niskaan, ja korvissa kuului vaan huminaa. Mun teki mieli lähteä taakseni katsomatta, mutta yritin ajatella asiaa isommalta näkökannalta, ja positiivisena asiana, että voimme saada aikaiseksi näinkin syvällisen keskustelun. Minulla ei oikein ollut mitään muuta järkevää sanottavaa, kuin todeta, että hänessä on joku vedonnut minuun paljon syvemmin, kun minuun yleensä kukaan vetoaa näin (paitsi Herra F). Kerroin myös, että tunnen oloni epävarmaksi itsestäni hänen seurassaan, mutta en huonolla tavalla, koska nautin hänen seurastaan. Pelkään, että sanon jotain mikä ajaa hänet pois, ja satutan itseni. Hänen mielestä olen puhunut paljon, mutta mikään sanomani ei oikein paljasta, että kuka minä oikeasti olen, ja kun koettaisin vältellä joitain keskustelunaiheita. No yritin välttää sitä tiistain työsekoilua, ja luulen, että hän tarkoitti juuri sitä, mutta sain pidettyä itseni pokerina, ja ihmettelin vaan, että en minä keksi, että mitä minun pitäisi sille sanoa. Vai pitäisikö minun sitten levitellä likaisia yksityiskohtia viimeisen vuoden varrelta? En oikein koe niitä kovin vetäviksi aiheiksi treffeille! Mutta oikeasti, mulla meni niin pasmat sekaisin tästä keskustelusta, koska en tosiaan ymmärrä, että missä enää mennää, ja mitä se haluaa minusta, jos suutelu oli niin kamalaa jo! Mun koko olemus jotenkin romahti ihan hyperfiiliksestä, hymyttömään laahustamiseen. Lisää vaan vettä myllyyn, ja oli kuulema virhe tavata silloin perjantaina siinä baarin edessä. No ihankuin en itse tajuaisi, ja olen siitä aika nolona, vaikken missään kammo änkyrässä ollutkaan. Se taisi huomata, että mulla oli siipi maassa, ja lähdettiin ulos kävelemään. Se yritti keskustella muusta, ja minäkin yritin reippaasti vastailla, mutta oikeasti olin ihan sekaisin. Erottiin kadunkulmassa, ja vähän valotin historiaani sille. Se vaikutti tyytyväiselle, ja haluaa kuulemma kuulla lisää, ja kertoa oman tarinansa, muttei tänä iltana. No jee. Kävellä löntystelin takaisin kotiin, ja teki mieli löydä nyrkki seinään aika monesti matkalla, ja potkia muutama roskin kumoon. Pääsin kotiin asti, ja siltä oli tullut kaksi tekstaria. Ekassa, että mun pitää laittaa viestiä, kun pääsen kotiin, ja että minun pitää muistaa hymyillä, koska näytän mahtavalta hymyillessäni. Ja toinen kysyi uudestaan, että pääsinkö kotiin. Laitoin vaan takaisin, että kotosalla ollaan, mutta hymy taisi tippua matkavarrelle, ja että toivottavasti se osaa kotiin aamuksi. Se vastasi, että ei hätää, se kuulemma vei minun hymyni mukanaan, ja sillä on missio palauttaa se. Ja hyvää yötä Alma X.

Mitä tapahtui? Olenko löytänyt jotain todella erilaista, ja mielenkiintoista, vai avohoitopotilaan, jolla on joku järkälemäinen trauma takana? Ainiin, olen kuulemma ihan erilainen kuin viime viikolla, muutuin sen suudelman jälkeen se sanoin. EN tunnusta kyllä tätä!

Olen niin hämmennyksissä, ja suupielet raahaa maata. En meinää ottaa siihen mitään yhteytä, ellei se ota ensin. En halua ainakaan yhtään enempää ahdistaa häntä, jos kerran on niin vaikeaa, ja outoa olla minun kanssani, mutta silti pitää nähdä uudelleen. Mutta hän sanoi haluavansa tietää minun tarinani, ja jos hän säikähtää, ja juoksee pois, niin hän ei ole minulle se oikea. No jee.

Toisaalta tunnen itseni, pidän haasteista, ja haasteelliset miehet (Herra F) sytyttävät. He ovat minulle vähän sellainen valloituspeli. Jos joku on liian minun perääni, niin homma menee minun osaltani sen toisen tunteilla leikkimiseksi, koska mielenkiinto lopahtaa äkkiä toisen ollessa liian helppo.

Jotenkin tuntuu, että jos tämä on jo näin vaikeaa neljänsien treffien jälkeen, niin onko tässä mitään pointtia. Olin melkein jo inspiroitunut hänen seurastaan, ja miettimässä uutta suuntaa elämälleni. Jotenkin tuntuu, että vanha elämä sekavine mieskuvioineen on silti hauskempaa (ja terveydelle vaarallisempaa) kuin ongelmointi jostain hiton suudelmasta päivätolkulla. Se taitaa olla tosi vanhaa koulukuntaa, kun minähän suutelen melkein ketä vaan kiinnostavaa, silloin kuin mieli tekee. Se on oiva tapa rikkoa jäätä. Mistä vetoa, että E on "ei seksiä ennen avioliittoa"-tai katkarapu-miehiä...Tai molemmat. Hrr.

Nyt nukkumaan, oli vaan pakko saada purkaa ajatukset, ja tapahtumien pääpiirteet heti tuoreeltaan, etteivät unohdu.