perjantai 10. syyskuuta 2010

Niin tätä, niin tätä...

Tämän illan tapaaminen sitten peruuntui sairastapauksen vuoksi. Jes. En mä olis mihinkään jaksanut lähteäkään enää tänään aamuisen ryntäilyn jälkeen, olis tarvinnut miettiä vaatteet, ja fiksata naamakin uudestaan. Käyn tuossa kulmakaupassa, ja ostan hieman ystävääni Roséta, ja bimboilen kalsarit jalassa ympäriinsä tämän illan, ja mietin ensi viikon juhlatilaisuuteen vaikka asua.

Puolilta päivin kun kävin kaupungilla asioilla ohitin kaukaa vanhan kantabaarini. Yksi kaverini on takaisin kaupungissa tämän viikonlopun, ja se tietenkin jo keekoili baarin edessä 12 aikaan. Olisin mennyt moikkaamaan, mutta sen vieressä patsasteli Herra L. Tai mä en näe kauhean pitkälle, mutta olemus oli sama, mutta tukan väri oli mun mielestä tummempi. Kuka muukaan se olisi voinut olla, kun ovat maanmiehiä, ja kavereita, ja näin. Melkein käännyin takaisin ihan piruuttani, mutta pidin sitten tärkeämpänä kipittää kotiin setvimään asioita, eikä jäädä kuluttamaan yhtään enempää rahaa. Tai mennä aiheuttamaan mitään skitsoa tilannetta, jos Herra D olisi sattunut pönöttämään kapakassa sisällä. Mutta nyt vähän kaduttaa etten mennyt, ihan vaan viattomana blondina vähän kikattamaan.

Jouduin rikkomaan säästö viikkoani, kun poikkesin kirpparille kotimatkalla. Mukaan tarttui uudenveroiset pillifarkut, 4,50 euroa, ja musta nahkainen olkalaukku, missä on ehkä kymmenen lokeroa, ja taskua, 8 euroa. Niin ja jouduin ostamaan myös sontsan, koska kaatosade yllätti, ja olen kaikki varjoni kadonnut, tai rikkonut. Brrr. Mihin turhuuteen sitä voi pieni ihminen rahansa työntää, kun eihän Alman maailmasa pitäisi koskaan sataa silloin kun ei saa sataa!

Tämä latinlover nettideitin kanssa lisäsimme toisemme facebook kavereiksi. Ja läheteltiin ihan chattiviestejä. Se on aika kuumottavan mielenkiintoinen tapaus, ja tekisi melkein mieli pyytää sitä ulos tänään :D Se on melkein jopa kiinnostavampi, kuin tämä treffit peruuttanut tyyppi. Ovat kyllä niin erilaisia joka tapauksessa, että tosi vaikeaa ennen tapaamista sanoa mitään.

Mutta eikai tässä muuta. Yritän ottaa iisisti, ja niellä pettymykseni treffien peruuntumisesta. Mä en toisaalta jaksa enää muita ihmisiä. Mitkään sopimukset eivät pidä, ja aina joku tulee kipeäksi. Tai ei nyt aina, mutta tosi usein. Minä en peru mitään ikinä, mutta ainahan poikkeus vahvistaa säännön. Nyt taas tuntuu, että pieni sutina olisi ollut ihan hauskaa tänä itana, mutta kai tämä on parempi näin, kun aamulla pitää nousta töihin, ja huomenna olisi sitten se keikka, mitä jännitän aika paljon. Voi olla, että hilaan itseni sinne ehkä kahdeksi tuopiksi, ja sitten kurvaan kotiin, jos on ihan kaameeta, ja dorkaa. Nyt voisi yrittää noita kotitöitä vaikka. Ja sitten lenkille, ja viiniä, ja jotain hyvää sapuskaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti