keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Kuinka herttaista on...

...että luultavasti ensimmäinen tyyppi kelle ex kertoo tuoreesta erostaan on edellinen ex? Ei se ole vielä FB:hen päivittänyt, mutta huomaa niistä päivityksistä, ja uudesta profiilikuvasta selvästi, että se muistelee vanhoja. On se reppana. Minua pelottaa, että se masentuu, ja jää kotiin murjottamaan ilman ihmiskontakteja. Nyt kun me ollaan molemmat virallisesti meidän vanhan kaveriporukan hylkiöitä, niin voidaan varmaan alkaa hengailemaan taas yhdessä, tosin frendeinä.Ei ole enää mitään väliä, jos joku meidät näkee yhdessä. Ei sillä taida olla ketään muutakaan kenelle fiiliksiään purkaa omalla kielellään. Mä en vaan kehtaa kysyä, että miksi ne erosi. Olisikohan se hyvien tapojen vastaista kysyä? Ah, taas tulee viestiä..Nyt sillä on kortit levällään, ja aikalisän paikka. Mitä minä voisin exänä, ja ystävä tehdä, että voisin auttaa? Tuntuu niin pahalta katsoa toisen kipua, kun itsellään menee kuitenkin lopulta ihan mukavasti, ja hymy on yleisin ilme kasvoilla. Kehtasin kysyä eron syytä, vastaus on varmaan jotain tosi ympäripyöreää. Tekisi mieli kutsua se mun luokse puhumaan, tai vaikka vaan istumaan, ja katsomaan leffaan, ja ahmimaan jotain hyvää. En todellakaan halua sitä takaisin kumppanikseni, mutta yhdessä meille tapahtui paljon, ja tunnen syvää ystävyyttä häntä kohtaan.

Treffit sovittu pitkän miehen kanssa, ja perjantaina tärähtää. Voi luoja, sillä on kuulemma paljon tatuointejakin. Voiko olla mahdollista, että olen menossa kaksimetrisen, tatuoidun kaljupään kanssa tälleille, oikeesti?! Mitä vikaa siinä tulee olemaan? Villejä veikkauksia? Ammattikin on erittäin mielenkiintoinen. Naamassa jotain vikaa, tai epämuodostunut, tai sitten se on joku rasisti, politiikka kiihkoilija, narsisti, muuten päästään vajaa tossukka. Perjantaina kasilta salaisuuksien verho raottuu. Kraaah.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti