tiistai 7. syyskuuta 2010

Grrrrrr

Näytän tuolta kuvan söpöläiseltä. Kökötän koneella vieläkin. A:sta ei ole kuulunut pihaustakaan, L ei vastaa viestiin myöskään, ja ainoa kuka muistaa on pomo. Pää räjähtää, ja itseinho kasvaa. Mä en malta odottaa ratkaisua tälle älyvapaalle edestakas kellumiselle. Kauheasti olisi kaikkea tapahtumaa tiedoissa seuraavalle parille kuukaudelle, nyt tuntuu vaan niin voimattomalle, kun en saa mitään älykästä aikaiseksi. Itsestäni se muutos kuitenkin tulee lähtemään, ja tämä mariseminen täällä on ihan turhaa. Miksi en vaan nouse, pue päälle, ja ala tekemään mitä haluan? En vittu tiedä! Olen niin kiinni tässä läppärissä, etten ole edes tupakalla käynyt tänään! Olis vissiin kallonkutistajalle vähän asiaa, alan syvästi uskoa jo niin. Tähän kun vielä ynnää vaarallisen käytöksen miesten kanssa, niin eiköhän tässä aika pakkopaita materiaalia ala olemaan. Töihin sentään selviän sentään ajoissa, ja koulun kanssa olin keväällä ihan ylitunnollinen. Saas nähdä, että jatkuuko se, vai olenko repsahtanut lopullisesti.

Koska ryssin raha-asiani kesän aikana minulla ei ole varaa edes alkaa harrastaa mitään mikä repisi minut ovesta ulos. Hienosti menee, vaikka olen mieleltäni iloinen most of the time, oikeasti. Yleensä kuljen kieroutunut virne naamallani, ja olen puhelias. Elämäni on kuitenkin mallillaan, on pelit, ja vehkeet, työt, ja opiskelupaikka mitä en koskaan uskonut saavani, on ihmisiä ympärillä, on intohimo taiteeseen, ja designiin, mutta parisuhde puuttuu. Eihän sen puuttuminen nyt ketään muutakaan tähän malliin lamaannuta? Onko parisuhde minulle sitten isompi asia, kuin kehtaan tunnustaa itselleni?  Onko se se syy nousta aamulla? Kuka minä oikeasti olen? Luulin oikeasti tietäväni...

*pika paivitys* Herra L suvaitsi vastata, ja silta tuli jotain niin kryptista vastaukseksi, etta meinasin ryhtya nunnaksi nailla nappaimilla. Eli sita ei sitten ilmeisesti huvita ainakaan jarjestaa tapaamista ihan tapaamisen takia. Tulipahan tama asia melko selvaksi ainakin sitten. Eli todennakoisesti eksymme molemmat sinne keikalle lauantaina, ja sitten kaikki menee taas sekoiluksi, kun siella on vaikka keta paikalla hyvassa, ja pahassa mielessa. Ma en kesta! En anna yhtaan mahdollisuutta enaa kellekkaan, ja en meinaa tuhlata yhtaan energiaa naiden kahden munaperseen tavoitteluun, tai aivoitusten setvimiseen :D Ne eivat tieda, etta mita menettavat. Mina en taida menettaa mitaan, paitsi ehka sen kaavailemani vakipanon. Nyt lenkille, kun jo lenkkikamat niskassa, ja ilta-aurinko pilkahtelee. Keskityn nyt noihin nettitreffeihin, ja varsinkin siihen yhteen uuteen loytoon, joka vaikuttaa kiinnostavalta. Mun tuurilla sekin haviaa kuin pieru saharaan tosta vaan*pika paivitys*