perjantai 26. heinäkuuta 2019

Kesä

Hups, taas muutama kuukausi kului, ja en ehtinyt tai muistanut kirjoittaa mitään. Ei tässä nyt ihan kauheasti edes tapahdu miesrintamalla. Tajusin myös että tämä on jo kolmas sinkkukesä putkeen. Viime kesänä näihin aikoihin deittailin Latinoa, mutta jälkiviisaana viisastelen, että olisin ollut onnellisempi kuluneen vuoden ilman siihen sekaantumista. Kai se oli välttämätöntä pienessä paikassa asuessa.

Mulla oli vähän kreisi kesäseikkailu toiseen maahan erästä miestä tapaamaan. Tapasin hänet kerran aamupalan merkeissä täällä, mutta se asuu toisessa maassa. Muutama päivä tapaamisen jälkeen se kutsui mut kylään, ja koska mulla oli yksinäinen olo, ja tylsää niin varasin lennot. Tiesin kyllä jo ennakkoon, että tää on vaan erittäin lyhyt kesäjuttu. missä pääpaino on seksillä.  Aavistelin, että tämä on täysi playboy, ja niinhän se oli. Reissu meni tosi kivasti, ja tuli kivoja muistoja. Tavallaan tietty haikeus myös, koska tapaamani ihmiset jäisivät sinne. Tyypin kaverit oli oikeasti tosi mukavia, ja olisin voinut kuvitella ne omiksi kavereiksi myös. Kiemurtelua aiheutti niiden kysymykset meistä, ja missä ollaan tavattu, ja että tulenko uudelleen kylään. Ja nyt oikeastaan mulle valkeni miten erikoinen tilanne se on ollut niillekkin...palaan tähän asiaan kohta.

Tiesin siis, että se on varmaan painanut satoja naisia, ja en todellakaan ole ainoa. Päätin olla välittämättä, ja nauttia uudesta paikasta, ja hillittömästä hikoilusta. Päätin, että reissun jälkeen ghostaan sen, koska en näe tulevaisuudessa mitään. Mulla on viime aikoina yhden yön jutut, ja muut vastaavat viritykset aiheuttaneet ahdistusta, ja kertakäyttöistä fiilistä. Varsinkin jos seksi on ollut ihan perseestä, ja mies on ollut vähänkin miellyttävä katsella. Reissun jälkeen pidin radiohiljaisuutta noin viikon. Se tykkäili mun instakuvista, mutta varsinaisesti ei oltu yhteydessä. Se alkoi sitten urputtaa, että oon ollut hiljainen. Kuittaisin sen kiireillä. Tätä on jotenkin niin vaikea kirjoittaen selittää, mutta yritän tiivistää: se siis halusi mut kylään uudestaan, mutta ajankohtaa miettiessä se alkoi lässyttää, että joku viiden vuoden hoito on tulossa elokuussa milloin mulle sopisi. Mä satun tietämään Instan kautta, että tää mimmi on sen ex. Ja Insta on edelleen pullollaan romanttisia kuvia niistä, ja siirappisia kuva tekstejä. En siis tiedä, että mikä niiden status on (varsinkin kun eilen bongasin, että se neiti oli laittanut niistä romanttisen halikuvan kaksi päivää sitten..oh my..). Pointtina tässä on siis se, että jos tahtoo olla playboy, niin silloin ei avauduta muista hoidoista, ja kohdellaan naista kun prinsessaa, ja tehdään sen hetkisen naisen olo spesiaaliksi. Ymmärrättekö mun pointin? Eli siis toi reissu ajankohta keskustelu otti vähän ikävän käänteen, koksa mua alkoi vituttamaan, etten ole niin spesiaali. Ja sitten se alkoi kirjoittaa, ettei mun pitäisi alkaa tunteelliseksi, vaikkei kyse nyt ole siitä. Sanoin sille myös, etten pidä siitä, että ensin halutaan 100% tavata uudestaan, ja sitten se saattaakin EHKÄ tavata mut elokuun lopulla täällä, paskan puhumista. Tää varmaan kuulostaa ihan ihme sekoilulta, ja siltä, että mä olin jo varaamassa kirkkoa. Joo en, en vaan halunnut tietää muista naisista mitään muuta, kuin sen, että niitä on.

Palatakseni tohon sen kaveri asiaan... ne varmaan siis tietää, että toi rakastaa naisia, ja sillä on varmaan uusi nainen joka bileissä. En tiedä, mutta mulle tuli jotenkin vähän bimbo olo kuitenkin. Mietin siis, että mitä ne kuvitteli mun odotuksiksi tältä tyypiltä. Joo mietin liikaa, ja tää ei ole edes millään tavalla relevanttia enää.

Tapasin seksisivulta miehen viime perjantaina. Mitään emotionaalista yhteyttä, tai romantiikkaa en onnistunut tuntemaan häntä kohtaan, mutta sain mahdollisesti elämäni parasta seksiä. Olin jo menettänyt uskoni, että on miehiä ilman erektio-ongelmia, jotka osaa käsitellä naisen genitaaleja. Hän asuu  vähän kauempana...mulla ei varsinaisesti ole varaa maksaa hotelleja näitä panoja varten, enkä voi roudata tänne kotiin oikein porukkaa, kun seinät on paperista, ja mun nunna-kämppis on aina himassa...joten tämän tapaaminen uudelleen ei tavallaan houkuta. Tyyppi on kuitenkin tosi kiihkeä viestittelijä. Mä todellakin toivon, ettei se maalaile mitään romanttista. Harmittaa jo, että oon kertonut itsestäni näinkin paljon. Monet viestit alkaa ahdistaa, enkä halua loukata, tai suututtaa. Ja mua pelottaa, että totun ihan mielettömään seksiin, ja kukaan ei pysty samaan suoritukseen...Ehkä parempi jättää tää yhteen kertaan, ja kolmen orgasmin sessio on vähän niinkuin yksi outo uni. Ehkä mä vaan vetoan kiireeseen, ja huonoon raha tilanteeseen.  Ja siihen, että mulla on aika paljon elämää, ja paljon viestejä vastattavaksi, ja valitettavasti se ei ole kovin korkealla tässä hierarkiassa...en kyllä tahdo loukata.

Tänä viikonloppuna on yksi tapahtuma missä voisi tavata vastakkaista sukupuolta. Tuoretta verta. Tavallaan elämä on ihan kivaa ihan näin yksinkin, ja yritän rentoutua rankan kolmen vuoden jälkeen, ja tehdä pieniä asioita joista saan iloa.


maanantai 4. maaliskuuta 2019

Viinaa, draamaa

Olen ollut joulunajan sekoiluiden jälkeen selvänä. Alkoholi ei todellakaan sovi mulle, ja krapulat on aivan jäätäviä. Tää on myös liian pieni paikka mun suomalaiselle kännirehellisyydelle. Mutta mulla on ollut ihan tajuttoman tylsää, ja mitään ei tunnu tapahtuvan..

Lauantaina sitten repäisin, ja päätin, että otan vähän olutta paikallisessa. Selvisi etten osaa edelleenkään ottaa kohtuudella, muisti menee, ja juttelen vaikka mitä, vaikka kenelle. Sunnuntai aamuna oli siis hirveä päänsärky, pelkotila, ja depis, ja tuntui, että elämältä oli taas kadonnut suunta. Ja vain yhden illan jälkeen. Olin ihan varma, että en elä maanantai aamuun, ja suunnittelin muuttoa pakoon täältä.

Näistä  samoista syistä olin viime vuonna noin puolet vuodesta ihan selvänä, koska koetut morkkikset ei vaan ole sen arvoisia. Ja jatkan varmaan samalla linjalla nyt. En vaan osaa ottaa kohtuudella.

Olen jutellut yhden lokaalin kanssa jo yli vuoden. Se voisi olla ihan hyvä mies, ja tuntuu, että sitäkin kiinnostaa. Sillä olisi ollut sata mahdollisuutta kysyä minua ulos, tai raahata mut kuppilasta kotiin. Mutta ei. Se on tosi mukava, ja voisi olla jopa ihan poikaystävä materiaalia, ja mun kaverit patistaa mua sen suuntaan. Olin just lauantaina sanonut, että se saamattomuus ei yhtään kiihoita, ja etsin miestä, joka pistää vähän vaivaa, ehkä vähän jahtaa, ja osoittaa kiinnostusta, muttei ole stalkkeri. Lisäksi se on nähnyt mut lähi tunnelmissa ainakin kolmen paikallisen kanssa... voi olla ettei sillä ehkä ole kovin kunnioittavia ajatuksia minusta, ja tästä syystä se ei lähesty...

Olin sitten tupakalla, ja olin jo suht letkeässä kunnossa. Ja juteltiin jotain sen kanssa. Sitten mä vaan täräytin, että meidän pitäisi joskus mennä kävelylle tai jotain. Se vaikutti innostuneelta, ja ilahtuneelta. Tavallaan kaduin sitä jo, kun kuulin sanojen tulevan suustani. Viisainta olisi olla sekaantumatta keneenkään (uuteen )paikalliseen. Sekaantuminen voi aiheuttaa yleiseen dynamiikkaan jännitteitä, varsinkin jos juttu ei toimi. Tämä tapahtui edellisessä kotikylässä, ja täällä latinon kanssa. Olin sunnuntain niin järkyttävässä henkisessä tilassa, etten laittanut sille mitään viestiä. En edes muistanut tätä keskustelua herätessäni, mutta valitettettavasti erilaiset muistikuvat illasta valtasivat aivoni päivän edetessä.

Raahauduin bensikselle illalla, ja totta hitossa sen paku oli pihassa. Jouduin piileskelemään nurkan takana autossa kunnes se poistui, ja pääsin hakemaan aspiriinia, ja limpparia.

Sitten oli kanssa yksi toinen juttu lauantailta. Mun kaverit oli lähdössä, ja mäkin olin jo takki päällä (ja todellakin olisi pitänyt lähteä niiden kanssa...) mutta huomasin toisen kaverin ja päätin jäädä. Istuin sitten sen pöytään, ja tajusin istuvani yhden vanhan hoidon vieressä. Täällä on ihan mahdoton vältellä hoitoihin törmäämistä, joten en jaksa enää stressata, ja olen ihan hyvissä väleissä niiden kaikkien kanssa. Se, että olen ollut intiimisti tämän komean nuoren miehen kanssa  tuntuu tosi utopistiselta. Olin humalassa, ja super puhelias, ja oletettavasti myös vähän flirtti. Kysyin kuitenkin, että koska sen tyttis on tulossa takaisin matkoilta, ja miten niitten yhteinen reissu meni. En mielestäni antanut mitään vibaa, että olisin muuten kuin kaverillisesti kiinnostunut, mutta mun muistikuvat keskustelusta on vähän hatarat. Muistan olleeni intensiivinen, ja puhuneeni urheilusta ainakin. Ja tiedän, että musta tulee flirtti, ja halukas humalasssa.

Kaveri päätti lähteä himaan, ja se vei mut mukanaan, kun asutaan samalla tiellä. Onneksi. Ja olin ja kadottanut komean nuoren miehen, enkä kyllä ollut siitä kiinnostunut, koska en edes tiedä, tai muista, että missä kohtaa baaria se oli kun lähdin kotiin. Kun pääsin himaan, siltä tuli viesti, että tapahtuuko enää mitään, vai olenko menossa nukkumaan. Vaihdettiin muutamat viestit, ja olin humalasta huolimatta yhtä kysymysmerkkiä, koska sillähän on tyttöystävä, tai ainakin oli kaksi viikkoa sitten kun näin heidän lomakuviaan somessa. Aamulla pelotti lukea, että mitä oon sanonut sille  viesteissä, ja olenko sanonut jotain kaksimielistä, ja flirttiä. En ollut huh.

Siitä ei onneksi kuulunut mitään sunnuntaina. Mä luulen, että se on jossain kivenkolossa piilossa. Välillä ollaan töissä yhdessä, mutta ei me muuten olla ikinä yhteydessä, ja harvoin törmätään edes. Sen tyttöystävä on ihana, ja ne on tosi söötti nuoripari. Mua tavallaan hävettää se et olin kännissä, ja super puhelias, ja varmaan sanonut jotain semi outoa kanssa, ja ehkä olin flirtti, ehkä en. Humalassa olen super sosiaalinen, ja mun pitää vaan hyväksyä, että tuskin kukaan muistaa aamulla mun juttuja. Ehkä. Mä en itse muista muiden juttuja, koska en osaa ottaa kohtuudella. Mutta minä en ollut se, joka lähetti viestiä yöllä. Tänään en ole enää ihan niin nolona, kuin eilen, ja veikkaan, että sitä nolottaa enemmän. Varsinkin jos sillä on vielä tyttöystävä. En mä  nyt varattuihin sekoa.

Ehkä aivokemiat tästä tasoittuu tän päivän aikana, ja san tehtyä vähän töitä. Tuntuu, että yhden ryyppyillan jälkeen elämä on jo syösykierteessä, ja kaikki pilalla. Viina ei tosiaankaan sovi mulle enää.

Seuraavaksi meinasin kirjoittaa sukupuolitaudista joka tarttui ilmeisesti ilmasta.. Tämä on aika mielenkiintoinen tarina, ja jos pystyisin antamaan kaikki yksityiskohdat ilman pelkoa siitä, että joku tunnistaa, niin tää olisi vielä mehukkaampi.

maanantai 25. helmikuuta 2019

Hobo, viisi vuotta myöhemmin

Uppouduin eilen lukemaan  vanhoja kirjoituksia. Olen unohtanut tosi paljon asioita, mikä on ehkä hyväkin asia, mutta kiva, että tapahtumia on säilötty tänne blogiin. Aivot ei ainkaan rasitu liian paljosta tiedosta, haha.

Huomasin, että olen miettinyt melko samoja asioita viisi vuotta sitten. Koin ehkä tavallaan valaistuksen eilen, että tämmöinen mä olen. Olen hokenut itselleni, että hyväksyn itseni tällaisena, vaikka en ihan hyväksy. Ainakaan aina. Olen kasvanut ja tullut viisaammaksi, mutta ihmisenä olen sama, epävarmuuksineni, ja kipupisteiteni (Onko toi edes oikein? Olen ollut pois Suomesta yli kymmenen vuotta, ja ihan tosi asia on, etten käytä Suomea, enkä ainakaan kirjoita, kuin epäselviä tekstareita perheelle. Ehkä ihan hyvä aika kirjoittaa Suomea..). En tosin varmaan ole ehkä niin herkkä reagoimaan asioihin, koska tässä on monissa liemissä uitu, ja tyrskyissä seilattu. Mä olen ihan hiton vahva, ja itsenäinen, ja älykäs, ja hyvä ihminen, vaikka välillä elämä tuntuu epäonnistumisesta, ja alisuoriutumisesta toiseen hapuilulta.

Anyways... tämän kirjoituksen pointti on Hobo, ja viisi ja puoli vuotta sen kesän jälkeen. Olen vaihtanut asemapaikkaa useamman kerran parin vuoden aikana. Ja monien mutkien, sattumien, epäonnistuneen parisuhteen jälkeen päädyin samoille kulmille, kun mistä Hobo on kotoisin. Tulin tänne siis noin puolitoista vuotta sitten. Tämä oli lähinnä käytännön ratkaisu, mutta en katunut muuttoa kuitenkaan. Tää mesta on just sitä mitä kaipasin (minus kuumat, vapaat ja täysjärkiset miehet ilman tunne-elämän ongelmia..). Selvää siis oli, että jossain vaiheessa tulen törmäämään siihen halusin tai en. Se ei asu täällä, se asuu kaukana poissa, mikä olikin se rohkaiseva tekijä minkä takia uskalsin työntää nenäni tänne.

Ensimmäinen havainto oli vasta melkein vuosi sen jälkeen kun muutin tänne. Parkkeerasin autoa parkkipaikalla, ja onnistuin iskemään autoni juuri siihen kotaan missä Hobo seisoi kävelytiellä juttelemassa jollekkin. En tietenkään voinut poistua autosta, koska tämä oli ensimmäinen havainto siitä viiteen vuoteen, enkä ollut yhtään varautunut millään tasolla. Piileskelin siis ratin takana aurinkolaseja hapuille ja puhelinta selaten, ja mulla oli ihan sairaan kuuma, ja sydän hakkasi, ja kaikki palasi mieleen. Piileskelin seuraavat pari päivää kotosalla, koska epäilin, ettei se ole pitkällä visiitillä.

Sitten tuli joulu. Istuttiin kuppilassa frendin kanssa. Katse kiinnittyi baaritiskin toiseen päätyyn... Sydän alkoi hakkaamaan, kädet hikosi, ja kaveri ehdotti, että voidaan lähteä, jos ahdistaa liikaa. En lähtenyt, koska tää on niin pieni paikka, että pakko vaan purra huulta, ja hyväksyä nämä asiat. Onnistuin välttämään siihen törmäämistä sinä iltana. Ihan varmasti se kyllä bongasi minut. Ja minä bongasin sen tyttöystävän.

Seuraavana päivänä sitten töissä se tapahtui. Olin yksin duunissa, ja se paukkasi sisään. Paikalla oli muita asiakkaita, ja olin tiskin takana jumissa. En voinut muuta, kuin hymyillä, ja tervehtiä. Se on mun työnantajan hyvä kaveri, mutta sen tiesin jo kun aloitin palveluksessa. Palvelin toista asiakasta, ja se asettui tiskin päätyyn tuijottamaan pieni hymy naamallaan. Yritin punastumisen, ja paniikin, ja vaihtorahojen lomassa yrittää small talkkia, ja kysellä kuulumisia, mutta vaihtorahat putoilivat kädestäni, ja sekoilin sanoissani. Se oli ilman tyttöystävää. Ja sillä oli asiaa pomolle. Otin vastaan sen mitä sillä oli annettavana pomolle, ja se häipyi.

Joulu tuntui kestävän ainakin vuoden, ja törmäsin siihen useamman kerran. Se muuttui helpommaksi. Ei ikinä puhuttu. Aina kun näin sen se  katseli mun suuntaan. Näin sen hymyilevän. Ehkä se oli iloinen, että olen päässyt elämässä eteenpäin, tai ainakin vaihtanut maisemaa, valinnut toisenlaisen elämäntyylin. En tiedä, että miksi se katsoi minua sillä tavalla. Minäkin katsoin sitä usein kuppilassa, tai töissä, mutta en usko että hymyilin.


Viimeisen kerran näin sen mun lähikuppilassa. Paikalla oli ihan sairaasti porukkaa...saattoi olla uuden vuoden aatto. Yritin päästä vessasta pois, mutta vessojen suuntaan tupakka paikalle tunki jono ihmisiä. Pysähdyin odottamaan jonon liikkumista ihmisten keskellä. Ehkä joku muistaa, että Hobo on mua ehkä nenään asti ( ehkä vähän liioitellen..), niin se onnistui piiloutumaan täydellisesti jonon sekaan, ja kun porukka siirtyi mun ohi nin, tädää, siinä se sitten oli. Se sanoi: "Hei Alma!" ja se laittoi käden lanteelleni. Se hymyile sitä samaa hymyä kuin aikaisemmin. Ja sitten se oli poissa.

Tavallaan odotin, että se olisi ottanut jotain yhteyttä joulun jälkeen. Ehkä se ei halua avata kiinni sinetöityä ovea enää. Mulla on arvet menneestä, ja asia ei unohdu. En mä edes tiedä, että mistä mä sen kanssa puhuisin, tai mitä odottaisin sen sanovan. Ehkä joskus sitten, kun se tulee taas vierailemaan kotikulmillaan.

Oli tavallaan hyvä lukea mitä kirjoitin siitä vuonna 2013. Vuosien saatossa hyvät muistot olivat kadonneet mun päästä, ja tilalla on ollut katkeruus, ja negatiivinen asenne sen koko persoonaa kohtaan. Ehkä nyt kun vanhempana, ja ehkä viisaampana luen mitä sanoin Hobosta vuonna 2013 antaa miettimistä mun oman käytöksen osalta. Työnsinkö häntä todella pois? Käännyinkö sisäänpäin, enkä näyttänyt mitään tunnetta häntä kohtaan? Kilahtelinko turhaan? Ripustauduinko? Lueskelin noita vanhoja juttuja, ja Hobo vaikutti jopa sympaattiselta (ainakin jos vertaa Hobon jälkeisen elämän mieskokemuksiin..), ja minä olin ihan tajuttoman ihastunut. Mutta nai'ivi. Asiat olisivat voineet mennä toisin ilman tapahtuneita asioita.

Vitsi miten nopeasti vuodet menee.



sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Moi

Pitäisi varmaan päivittää kuulumisia hieman useammin. Elämässä sattuu ja tapahtuu, ja viimeisen parin vuoden tapahtumista saisi varmaan kirjan. Ehkä kaiken tapahtuneen kertaaminen olisi ihan mukava projekti omankin muistin virkistämisen kannalta, mutta pitää katsoa sitä uudestaan kesällä. Ehkä sitten joskus, kun on aikaa. Eli tuskin ikinä. Haha.

Päätin kuitenkin kirjoittaa tänään lyhyen (well..katsotaan..) jutun. Tänään aamuna tuijotin ikkunasta ulos vähän paskan illan jälkeen. Makasin sängyssä, ja tuijotin ikkunasta avautuvaa maaseutu maisemaa. Mietin elämää. Wow, syvällistä. Kuulostaa niin teinihommilta, mutta ehkä en ole ihan vielä aikuinen vaikka kolmen kympin keskikohta häämöttää horisontissa.

Mitä mietin? Viime kesäsnä mulla oli pieni kesäsäätö erään latinon kanssa. Hän kohteli mua huonosti. Juttu kesti pari kolme kuukautta kunne hän halusi antaa periksi. Olin helpottunut. Enkä kaivannut häntä takaisin. Juttuun liittyy niin paljon kaikkea, ja ykisttäisiä tapahtumia, että niiden kirjoittamiseen menisi päivä. Tiivistettynä asian voisi ilmaista, että hän ei hyväksynyt minua minuna. Hän näki, ja edelleenkin näkee asian, että minä olen synkkä, ja vakava ihminen, ja siksi juttu ei toiminut. Juttu ei toiminut, koska  hän ei halunut tehdä mitään yhdessä. Yritin ehdottaa, ja suunnitella, mutta se oli ihan mahdoton homma. En odota paljon, ja en ollut suunnittelemassa häitä, vaan ehkä retkeä luontoon, illallista torstai iltana, ja yötä teltassa lähisaarella.
¨
Tämä kaikki, ja erikoinen seksi käyttäytyminen (tämä vaatisi melkein oman kirjoituksensa..) aiheutti mieleeni tietyn synkkyyden, ja surun. Kun tuntuu, ettei ole millään tavalla tärkeä toiselle. Sama tapahtui kun oltiin ulkona yhdessä, ja olin viimeinen ihminen kenelle se puhui illana aikana, ja sain katsella vieressä, kun se halailee muita naisia. Ja kuunnella kotiin mennessä, kun se puhuu kotona olevasta (ex-)rakastajastaan, joka oli uhannut katkaista kaikki yhteydet, jos latino ei päätä niiden tulevaisuudesta pian. Siinä sitten huuli pyöreänä kuuntelen, ja yritän olla tuntematta surua, ja mustasukkaisuutta. Ja syvää typeryyttä siitä, etten vaan osaa kävellä pois, ja lopettaa koko hommaa.

Kysyin sitten kerran viinipäissäni, että mitä me ollaan. Vastaus satutti, koska ehkä epätoivoissani olin valmis hyväksymään hänet omana itsenään. Hänen mielestään ollaan vaan kamuja. Senkin jälkeen annoin asian vielä jatkua, kunnes sain tarpeekseni, ja kerroin kuinka hänen käytöksensä eräänä iltana oli epäsopivaa, ja sai minut tuntemaan itseni todella noloksi, minkä huomasi myös Latinon kämppis. Hänen vastauksensa oli mun menolippu vapauteen, ja pois tilanteesta.

Asumme erittäin pienessä paikassa. Taktiikka "eron" jälkeen oli pysyä ammattimaisissa, ja kohteliaissa väleissä, koska tämä  nyt on vaan liian pieni paikka huonoihin väleihin. Latino lähetteli viestejä usein, ja myös raivoviestejä iltojen jälkeen, kun se oli nähnyt mut kuppilassa juttelemassa jonkun toisen miehen kanssa. Se osasi myös kuorruttaa mut kohteliaisuuksilla, ja tästä syystä Latino päätyi myös mun luoksen kahdesti.

Mutta nyt vihdoin tajusin, että mistä tässä on kysymys. Viime tiistai aamuna se lähti mun luota, ja olin helpottunut, koska tiesin, ettei se tule koskaan mun sänkyyn enää. Maanantai yö, ja aamu ei vaan tntunut hyvältä. En tuntenut mitään muuta kun hämmennystä. Ihminen vieressäni tuntui ihan vieraalta, jn kokenut mitään himoa häntä kohtaan. Suudelma tuntui pakottamiselta johonkin mitä en halua tehdä.

Tajusin, että se on pelannut minulla kokoajan. Olen vain ollut sille lelu. Se on leikkinyt mun tunteilla. Latinossa on se vika, ei minussa. Ei vaikka, hän on yrittänyt vyöryttää kaikkea mun syyksi, koska minä olen mukamas synkkä, ja hankala, ja kuinka hän oli harkinnut, että voisin olla hänen tyttöystävänsä, mutta kuinka olin niin synkkä, ja hankala. Kuka tahansa masentuu, ja muuttuu hankalaksi, jos toinen ei hyväksy koko pakettia, ja ihmistä, ja tuntee olevansa viimeinen asia kiinnostusten listalla.

Tämä kuukausien soutaminen, ja huopaaminen kohteliaisuuksien, ja raivoviestien välillä on tunneterrorismia. Minä en kelpaa omana itsenäni, mutta silti yhteydenpito ei lopu. Hän kokee asiakseen kommentoidan mun tekemisiä, ja tapoja, ja se vaikuttaa mun oloon, vaikka mun henkilökohtaiset elämän valinnat ei ole hänen asiansa enää. Mutta hän jatkaa tunkeutumista mun ihon alle. Ymmärrättekö mitä mä tarkoitan? Tunneterrori vaan jatkuu, ja hän ei näe mitään vikaa omassa käytöksessään. Hän saa olla sellainen kuin hän on. Mutta miksi hän ei voi jättää minua rauhaan, jos mun persoona ei kelpaa? Kuvastaa sitä, että hänellä on jotain suurempaa vikaa persoonallisuutensa, ja tunne-elämänsä kanssa,

Minulla ei ole tunteita häntä kohtaan, viime maanantai selvensi tämän asian.  Olen siirtynyt eteenpäin jo silloin kun "erosimme" lokakuun alussa hänen aloitteestaan. Työ yhteistyö voi jatkua, mutta jotenkin mun pitää saada viesti perille, ettei ole hänen asiansa kommentoida mitään mun elämään liittyvää ellei häneltä sitä kysytä minun toimesta. Kehujen, ja haukkujen yhdistelmä on tunneterrorismia, varsinkin meidän kesän historian jälkeen. Lankesin uhriksi sen peliin, ja luulin olevani pelistä jo ulkona, mutta hän pääsee edelleenkin mun ihon alle, ja saa minut epäilemään itseäni, ja tuntemaan epäkelvoksi. Nyt tärkeintä on vaan asettaa rajat hänelle.  Ja muistaa, että vaikka talvi olisi kuinka masentava, ja talvilämmitäjä olisi kiva, niin latino ei ole hyvä siihen tehtävään. Ja sitäpaitsi nyt on melkein keväät. Tai ehkä onkin.


Elämä kuitenkin menee ihan hyvin. Uusi vaihe elämässä on juuri alkanut, ja mulla on mahdollisuudent tehdä elämästä mun näköinen, ja valita se polku mitä olen etsinyt. Siis ammatillisesti.

Olen taas ollut pari vuotta sinkku. Kaverit ympärillä löytää kunnollisia miehiä, mutta mun kohdalle tuntuu eksyvän kaikki Peter Panit, ja muut epäkypsät, tunne-elämältään epävakaat miesolennot. Tavallaan alkaa usko loppua. Ja tänä talvena varsinkin mun päähän on iskenyt jopa kateellisia tunteita, kun kaverit hengaa poikaystävien kanssa, ja mä nyhjään perjantai iltana Netflixin parissa. Ja jos en ikinä käy enää missään, ja villit illat kavereiden kanssa on jäänyt historiaan, niin tuskin tulee koskaan ketään edes ikinä löytymään. Mahdollisuudet täällä päin maailmaa on melko minimaaliset, ja kylän sinkkumiehet on pääasiassa jos kokeiltu. Mitäpä tässä muuta, kun katsella Netflixiä, tai urheilla, Yritän olla analysoimatta itseäni liikaa, ja aloittaa siitä, että hyväksyn itseni kokonaisuutena. En todellakaan ole täydellinen, kukaan ei ole. Ja olen tosi paljon parempi hyväksymään itseni, kun olin vuosi tai pari sitten.

Ehkä palaan päivittämään lisää kuulumisia parin päivän päästä.. jos näitä enää kukaan lukee?




sunnuntai 11. helmikuuta 2018

To be continued..

Sinkkuseikkailut jatkuvat ja mietin, että jos ehtisin päivittää tätä vähän useammin. Draaman määrä elämässä tuntuu olevan vakio, ja onnistun edelleen valikoimaan kaikki epäkelvot urokset keneen kehitän pakkomielteen..
Maalaiselämä jatkuu, ja elämä on ihan mukavaa mutta olisihan se kiva jo vakiintua jo yli kolmekymppisenä..uusi sijainti ei todellakaan auta tässä hankkeessa.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Vuosi

Viimeinen vuosi meni jotenkin pelottavan nopeasti. Vuosi sitten pääsin eroon parisuhteesta joka teki minut hyvin hyvin surulliseksi, ja ahdistuneeksi. Se oli paras päätös ikinä. Ja olisi oikeastaan pitänyt luovuttaa aikaisemmin, mutta en halunnut missata jo maksettua reissua viime vuoden  vaihteessa, ja päätin sinnitellä vielä vähän aikaa. Tyypin käytös reissulla oikeastaan oli se viimeinen niitti sille, että lähdin kävelemään heti kotiin palattuani, enkä katsonut kertaakaan taakseni. Suhde kesti puolitoista vuotta, ja se tavallaan esti kaiken kasvun ihmisenä. En ikävöinyt  häntä ollenkaan. Itkin yhteisten hyvien muistojen perään, ja valokuvien. Vähitellen valokuvat menettivät merkityksensä, ja muistot muuttuivat enemmän subjektiivisiksi kokemuksiksi. Mulla
On puhelimessa vieläkin jotain kuvia meistä. Pitäisi taas käydä ne läpi, ja fiilistellä, että kuinka moni niistä ei herätä enää mitään ihmeempää mun sisällä, ja kiva voi poistaa.

Viime vuoden alku meni siis uudelleen rakennus, ja energisissä meiningeissä. Kävi tietty treffeillä, petyin (of course) ja päätin pysyä miehistä erossa (yeah right). Urheilin. Ja vihaisin enenevissä määrin työtäni. Aloin ymmärtää, etten vaan ole sopiva tyyppi työskentelemään esimiehieni kanssa. Itkin työaikana enemmän, kuin mikä on varmasti normaalia. Vietin enemmän aikaa vessassa harrastamassa itsetutkiskelua, ja kylmällä vedellä läträämistä kun mikä varmasti olisi ollut suotavaa. Tajusin, etten nauti työstäni. En varmasti ollut nauttinut enää vuosiin.

 Pakenin kaupunkielämää maaseudun rauhaan niin usein kuin pystyin, ja löysin rauhan. Olin onnellinen kun oli pois kotoa, ja sunnuntaisin oli masentavaa palata kotiin, koska kontrasti viikonlopun onnen, ja töihin paluun masentavuuden  välillä oli valtava.

Päätin jättää työni, joka ei ollut enää intohimo minulle, ja päätin hakea opiskelemaan uutta alaa toiselle puolelle maata. Olin epävarma pitkään, koska minulla ei ollut tiedossa asuntoa, eikä töitä. Vanhassa työpaikassa tilanne kuitenkin meni niin pahaksi, että irtisanoin itseni vähän suunniteltua aikasemmin. Olo oli lähes euforinen.

Mulla olo vähän villi kesä miesten, ja erityisesti yhden tietyn kanssa. En koskaan tohtinut ajatella, että tilanne päätyisi parisuhteeksi kaikkien sekoilujen jälkeen. Yhtäkkiä mulla oli poikaystävä, asunto, työ, ja opikelupaikka. Ja mun ei tarvinnut enää itkeä päivittäin töissä. Tai jäädä jumiin kaupungin ruuhkiin. Tai miettiä sitä, että mitä toi mies musta haluaa.

2016 oli minulle suuri ja hyvä vuosi.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Talviterveiset

Heippa! Elämässä on ollut paljon muutosta tänä vuonna, ja kaikki tuttu ja turvallinen on jäänyt taakse. Olen kuitenkin oppinut, että omaa itseä tai muita ei voi muuttaa. Samat ongelmat, ja epävarmuudet seuraavat, mutta ihmiset ympärillä muuttuu. Tämä on joskus vaikea pala nieltäväksi, ja halu muuttua on suuri. Se ei vaan ole helppoa. Olenkin viime aikoina tuntenut itseni todella vialliseksi tästä syystä.

Parisuhteessa olen vaativat, mustasukkainen, epävarma ja helposti eristäytyvänä. En osaa päästää irti pahasta olosta, ja kiukusta, mikä on minun mielestä parisuhteen toisen osapuolen aiheuttamaa. Mutta itsehän minä vasaaan omista tunteistani, ja minun pitäisi pystyä kontrolloimaan näitä tunteita, ja vihaa jollain tavalla.

Olen havahtunut myös mitä ehdoton rakkaus tarkoittaa. Se tarkoittaa hyväksyntää, ja kykyä rakastaa kumppanin älyttömiä, ja niitä ärsyttävimmistä piirteitä. Ja samalla tulla itse hyväksytyksi samalla tavalla. Uuden kumppanini  kanssa tämä on kuitenkin ollut todella vaikea tehtävä, koska hänen käytös aiheuttaa epäilyä, ja epävarmuutta. Olen kertonut hänelle, että tarvitsen suunnitelmallisuutta, rehellisyyttä, ja avoimuutta. Toisaalta en todellakaan halua hänen olevan brutaalisti rehellinen, koska tiedän, että totuus jollain tavoin tulee satuttamaan. Tavallaan tahdon vaan olla hiljaa, ja sopeutua siihen, kuka hän on, ja kuinka hän kokee maailman. Olemme todella erilaisia. Pelkään, että hän kyllästyy minuun, tai on jo kyllästynyt, koska lopulta olen sisäänpäinkääntynyt, vähän ujo, ja tykkään olla kotona, ja viettää aikaa kahdestaan kumppanini kanssa. Ja koska meillä on aika erilaiset arvot, se näkee mut takakireänä nipottajana, vaikka minä olen tolkun ihminen. Mutta toki myös epävarma, ja mustasukkaisuuteen taipuva. Kai se mitä etsin on tasapaino sen välillä, että kuinka paljon itse välitän ja rakastan, ja oletan saavani vastinetta omille tunteille lähes sanan määrän. Mutta sitten taas pitäisi rakastaa ehdottomasti, ja ilman kilpailua siitä, että kumpi tekee enemmän.

Meillä kävi tyttö kylässä jonkun aikaa sitten. Tällä kertaa, ei siis puuhailtu pimeässä metsässä, van lämpöisellä kotisohvalla takan ääressä. Pidin kokemuksesta naisen kanssa, ja ehdottomasti otamme uudestaan kunhan sopiva nainen löytyy. Tai pariskunta. Tämä on ollut jotain sellaista mistä olen aina ollut kiinnostunut, mutta minulla ei ole ollut sopivaa kumppania. Tässä asiasssa  tosin ahdistaa se, että haluan olla suunnitelmallinen, ja olla varautunut fyysisesti, ja henkisesti seksiin. Kumppani suosii nopeita käänteitä. Bileisiin osallistuminen on ollut puheissa pitkään, mutta tätä hän ei ole saanut vielä järjestettyä, tai ajankohdat eivät ole olleet sopivat.

Ehkä mun pitää vaan rentoutua enemmän asioiden kanssa...

maanantai 8. elokuuta 2016

Seikkailu

Lupasin palata asiaan viikonlopun jälkeen... Nyt on sitten kokeiltu kolmen kimppa kahden miehen kanssa hämärässä metsässä. Tää oli ehdottomasti hyvä kokemus, ja tapahtuman jälkeen ei ollut mitään huonoja fiiliksiä.

Mun vakipartneri on kokeneempi tässä hommassa, ja se otti tilanteen haltuun tosi hyvin. Toinen mies oli tosi hermona, mut lopulta silläkin seisoi, ja loppu oli onnellinen. Jotenkin vähän sairasta, että miten vähän olin hermostunut, ja kuinka pano hämärässä metsässä tuntemattoman kanssa, oman partnerin katsoessa, ja osallistuen tuntui niin luonnolliselta. Mun partneri valitti, että jotkut ötökät söi sen persettä, mutta mulla ei ollut mitään hätää makailla sammalikossa, ja lähdin kohti autoa suht puhtaana, ja puremattomana.

Toinen mies löytyi netistä aihepiiriin sopivalta sivustolta. En tiedä hänen nimeä, eikä hän meistä mitään. Mies oli siisti, noin oman ikäinen, suht komea ja sillä oli hyvä vartalo. Olen jotenkin varma, että se etuilee joskus vielä vastaan. Mutta sitten voidaan vaan hymyillä yhteiselle muistolle.

Tahdon tehdä tän ehdottomasti uudestaan!

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kesä terveiset

Tuli tämä vanha blogi pitkästä aikaa mieleen. Ja aihepiiriin olisi myös uusia päivityksiä. On ollut vähän pöhkö kevät ja kesä. Mutta elämässä puhaltaa täysin uudet tuulet. Uusi ura, uusi elämäntyyli, ja ihana välinpitämättömyys siitä, että mun parisuhteet ei kestä, ja hengaan väärien miesten kanssa.

Olen tapaillut erää urheilun kautta tutuksi tullutta miestä huhtikuusta asti. Tästä ei tuu ikinä suhdetta, mutta mulla on hauskaa sen kanssa. Homma perustuu seksiin, ja älyttömyyksiin. Olen jotenkin oppinut löysäämää pipoa sen kanssa, ja se on ollut valta apu mun elämän muuttamisessa. Se näkee myös muita naisia, ja mulla on vapaus olla muiden miesten kanssa. Tosin nyt viimeiset pari viikkoa se on ollut kovasti mun perään, ja selvästi mustis koska olin sen yhden tutun kanssa. Hah. Myös tämä tuttu on ollut kovasti mun perään, ja mua kiinnostaisi uusinta-ajo, mutta vähän lupasin tälle ekalle tyypille, etten enää olis sen toisen kanssa. Mut sit toisaalta minäkin saisin määrätä, ettei se ole jonkun tietyn naisen kanssa. Tähän liittyy vaikka mitä ongelmointia, ja sekavia kuviota, mutta joskus lisää niistä.

Viikonlopun suunnitelma saattaa pitää sisällään kolmen kimpan naisen kanssa. Tää mun partneri kysyi, että mitä mieltä mä olen, ja meillä on ollut puhetta tästä aikaisemmin. En ole aikaisemmin ollut naisen kanssa, mutta se on aina kiinnostanut. Ja meillä on ollut puhetta swinger bileisiin menosta, ja olen jo sanonut joo sille idealle. Mutta sen piti tapahtua vasta ensi kuussa, joten mua alkoi nyt vähän jännittää. Toisaalta mä olen aika vapautunut, ja en häpeä vartaloani, mutta onhan tää nyt aika jännää silti. Luotan mun partneriin, ja hänellä on aikaisempaa kokemusta asiasta, joten kuvittelen, että se osaa tavallaan ottaa ohjat tilanteessa.

Mulla on selvästi joku aikuisuuden seksuaalinen herääminen menossa, ja olen siitä innoissani monen kuolleen vuoden jälkeen. Tunnen pitkästä aikaa himoa, ja puhdasta panetusta. Ja osaltaan siihen varmaan vaikuttaa se, että en halua sitoa itseäni keneenkään juuri nyt, ja tuntuu, että piirissä missä pyörin työn, ja kodin ulkopuolella tapaan kiinnostavia miehiä harrastuksen, ja vapaa-ajan merkeissä. Ja vaikuttaa siltä, että olen kuumaa kamaa siellä, joka taas boostaa itsetuntoa, joka rampautui mun viimeisen exän kanssa. Voihan tämä olla vähän kyseenalaista itsetunnon boostausta, mutta miksi ei? Olen sinkku, yritän rentoutua, ja olla vähemmän huolissnai, ja stressissä kaikesta. Ja tämä vaihe loppuu pian uuden vaiheen tieltä. Muutos on alkanut, ja tämä suht huoleton elämä tulee muuttumaan uusien tuulien vuoksi noin kuukauden sisään.

Ehkä kerron ensi viikolla, että mitä viikonloppuna tapahtui, jos mitään tapahtui..

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Hengitän

Moi,

Alma seikkailee Tinderin ihmeellisessä maailmassa nykyään. Puolitoista vuotta kestänyt parisuhteen irvikuva sai vihdoin pisteen Tammikuussa.  Mä vaan sain hillittömät raivarit, ja pakkasin tavarani. Mua haukuttii arvaattomaksi psykopaatiksi, ja en kiistänyt!  Jos joku saa musta esiin tuollaisia piirteitä, niin se ei voi olla mulle oikea kumppani.

Olo oli ankea noin kaksi viikkoa, ja sitten tilalle tuli ilo, ja tasaisuus. Ja toiveikkuus tulevaisuudesta. Opin paljon itsestäni, ja siitä millaisen kumppanin tarvitsen rinnalleni. Mä osaan olla vaikea, ja vaativa, mutta jos se toinen osaa pelata korttinsa oikein, ja oikeasti näyttää tunteitaan, niin mä olen vahva, ja hyvä kumppani, joka oikeasti haluaa miellyttää.

Olen aloittanut Tinderissä, ja muutamia mielenkiintoisia, jopa treffeihin johtaneita matcheja on tapahtunut...Ja Almalla on vanhat, samat tavat treffien suhteen, ja könysin kämppisten kuittailessa sunnuntaiaamuna kymmeltä kotiin... Mutta haluan toisaalta edetä rauhassa, vaikka olenkin kärsimätön, ja tahdon kaiken heti...

Jännä huomata, että kuinka olen ilmeisesti tehnyt eroa päässäni jo pitkään, koska toipuminen ihan tosissaan vei sen muutaman viikon, ja sen jälkeen elämänilo palasi.