sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Etelän hedelmä

Muutaman viikon Tindermatkailun (Tinder antoi siis ominaisuuden käyttöön ilmaiseksi missä voi selailla tyyppejä ympäri maailmaa..) aikana mulla tarttui matkaan yksi vähän eksoottisempi otus. Heti alkuu jo pitää mainita, että olen tietoinen mahdollisesta catfish skenaario vol. 2 tai Auervaara- tilanteesta, mutta yritän olla älykäs ja varovainen.

Tämä mies on siis etelässä, missä aurinko paistaa. Meillä on tosi paljon yhteistä, ja ollaan viestitelty tosi paljon. Ihan joka päivä jopa. Heti alkuun pitää mainita, että se on kotoisin todella erilaisesta maasta, ja tämä on ehkä isoin asia mikä vaikuttaa mun fiiliksiin ja saa varovaiseksi. Se on ollut tosi avoin siitä, että se on tosi kiinnostunut, ja tykkää musta. Se ehdotti myös, että me voitaisiin puhua puhelimessa. Sopiihan se.  Jos se soittaa omasta numerostaan...edellisestä vahingosta viisastuneena. Toki se on mulla instagramissa, ja se näyttäisi olevan ihan oikea ihmineb. Se on tosi kunnioittava, eikä ole kysellyt minkään extra kuvien perään, pyysi vain nätisti kuvan musta eilen illalla kun olin menossa nukkumaan. Lisäksi olen googlaillut ton maan meininkejä, ja se että toi on matkustellut, ja opiskellut yliopistossa antaa suuntaa, että kulttuuri erot voisi olla hallittavissa.

Todellakin haluaisin tavata sen kun tää korona sekoilu joskus. Mutta en mielelläni matkusta sen kotimaahan heti, ainakaan yksin, vaan voitais tavata jossain puolivalissä ensiksi. Tokihan tässä tuli eilen pieni varoittava signali, kun se sanoi, että mä varmaan unohdan sen maanantain jälkeen, kun elämässä kääntyy uusi sivu mulla. Voisiko toi viitata kovaan mustasukkaisuuteen? Googlen perusteella on yleistä ton maan hedelmille.

Rauhassa vaan, ja järki päässä, ja vaikka soittelee ja yrittää oppia tuntemaan. Oon ehkä epäluuloinen kun täällä miehet on tämmöisiä haaleita ja tunteettomia.

torstai 14. toukokuuta 2020

Catfish

Olen seikkaillut yhdellä seksisivulla jo vuosia.  Olen noudattanut pääasiassa tervettä järkeä ja yleistä varoivaisuutta. En ole montaa henkilöä edes tavannut vuosien varrella, ja pääasiassa ei edes kiinnosta vaihtaa viestejä.
Eteen osui sitten profiili joka laitttoi viestiä. Vartalokuva, myös viestin mukana tullut kasvokuva oli vähän liian hyvää ollakseen totta kaikkien perunoiden joukossa. Tämä tapahtui pari viikkoa sitten. Laitoi sille viestin takaisin, että kuvat näyttää Googlesta lainatuilta. Hän halusi tietää miksi, ja en muistaakseni vastannut mitään.

Tällä viikolla siltä tuli uusi viesti. Jotenkin päädyin jutustelemaan pitkiä viestejä sen kanssa. Ja oli piristävän fiksu tyyppi, ja lisäksi se kasvokuva oli miellyttävä. Olen varovainen enkä lähetä kasvokuvaa, tai kerro oikeaa nimeä, tai mitään muutakaan kovin yksityiskohtaista. Tavallaan huomasin kyllä signaalit, että kaikki ei ole ehkä ihan miltä vaikuttaa. Se triggeröityi siitä, kun avoimesti sanoin, että vastasin sille vaan sen takia koska sillä oli kiva naama ja kroppa. Tätä seurasi kuulustelu siitä, että jos livenä tuli vastaan ruma, mutta älykäs jne... joo, oikeassa elämässä tietty muut asiat kuin naama merkkaa. Se kyseli ehkä vähän liikaa.

Kuitenkin... se halusi sitten puhua puhelimessa. En ikinä, koskaan, never ever anna mun puhelinnumeroa, koska nykyään kaikki sosiaalisten medioiden tilit sun muut on kytketty numeroon. Ja jossain eristyselämän, ja huomion hakuisuuden tuskassa annoin sille mun numeron. Ja sitten se soitti tuntemattomasta numerosta! Sanoin sille jo heti kättelyssä, että tää ei ollut kovin luottamusta herättävä peliliike, ja se änkytti, että se halusi olla varma, etten ole catfish. Juttu kuitenkin jatkui, ja jotenkin päädyin sitten lörpöttelemään itsestäni ja elämästäni ummet ja lammet. Tosin en kertonut nimeä, tarkkaa asuinpaikkaa, koulutusta, työpaikkaa tai mitään muutakaan, mutta ihan tarpeeksi yksityoskohtia joita voi käyttää mun elämän tuhoamiseen ja vainoamiseen.  Enkä lähettänyt sille naamakuvaa...(mutta puhelinnemron perusteella sekin löytyy. Just tsekkasin....). Itse en käytännössä tiedä siitä mitään. Noi ei siinä mitään, se sanoi soittavansa tänään uudestaan.

Se lähetti seksisaitilla vielä viestiä, että kuinka mun kanssa oli kiva puhua...tänä aamuna tsekkasin vielä ettei se ollut vastannut mun vikaan viestiin. Sen jälkeen tsekkasin vielä uudestaan, ja tyyppi oli kadonnut sivulta. Toki piilotin oman profiilin ja loputkin kuvat. Koska mulla oli sen kuvista vähän epäuskoinen fiilis, niin tallensin molemmat kuvat mitkä oli mun kanssa jaettu jo juttelun alussa. Tein profiilin kadottua käänteisen kuvahaun Googlessa. Nakukuva löytyy Googlesta. Naamakuva ei, mutta olen ihan varma sekin löytyy jostain muualta, ja se naama kuuluu jollekkin muulle. Ihan niinkuin mun aivan ensimmäinen intuitio kertoi.

Päällimäinen tunne on huoli, että saanko mä tästä nyt jonkun megariesan, ja lähteekö mun kuvat, ja puhelinnumeron perusteella löytyvä naamakuva kiertoon. Soitteleeko se öisin, ja vaanii jossain. Voi olla, että mä vaihdan numeroa.  Toinen tunne on häpeä, että tämä tapahtui mulle, ja mun aivot jotenkin manipuloitui luottamaan ventovieraaseen.

Mitä tästä opimme....olen aivan liian vanha ja viisas lankeamaan tämmöiseen. Opimme myös, että aina, aina, aina (!!!) luota siihen intuitioon, luota siihen tunteeseen vatsassa. Jos joku vaikuttaa oudolta, ja feikiltä, niin todennäköisesti  näin on. Kolmas asia on, että pitää yrittää olla provosoitumatta, ja tällä tarkoitan, että ei lankea manipuloitavaksi.

Tämmöistä tänään. Tämä on jo toinen miespettymys tällä viikolla. Alkaa olla valtava luottamuspula miessukupuoleen. Se nuori ei vastannut mun kevyeen tekstariin minkä lähetin sille vierailun jälkeen lauantaina. Ehkä olen vanha, mutta mun mielestä on ihan ok lähettää kevyt viesti, eikä se tarkoita, että haluan kosinnan ja alkaa roikkumaan siinä. Mun mielestä olisi ihan kohteliasta vastata jotain. Tän takia mua alkoi ahdistamaan, ja keksin kaikkia teorioita, että miksi se ei vastannut. Suosikki, ja voittaja ahdistuksen luomiseen oli risa kondomi. Musta jotenkin vaikutti, että se oli hämillään jotain aamulla, ja että se lähti aika vauhdikkaasti liepttiin aamulla. Näin sen kondomin kun se veti ulos, ja näytti olevan ihan ok. Mutta mun aivot on stressitilassa, että entäs jos...Mun pitäisi hakea myös uusi kierukka. Mut tää on taas sellainen asia, että pitäisikö tässä tilanteessa luottasa tähän fiilikseen, ettei kaikki ole ok.

En tiedä. En tiedä yhtään mitään. Jotenkin ihan outo viikko, ja pääasiassa perseestä. Yksi projekti vielä jäljellä, ja en vaan saa mitään kirjoitettua. Päällimmäisenä ajatus, että miksi miehet on perseestä.

lauantai 9. toukokuuta 2020

Uusi valloitus

Eilen mainitsin siitä 21-vuotiaasta...flirttiä on ollut meidän välillä siis lokakuusta asti. Olen tiputellut pullanmuruja, mutta olen ollut  Super cool. Ja se on silti pyörinyt kuviossa mukana ja laitellut viestiä. Se on melko pitkä ja lihaksikas urheilija, älykäs ja mukava. Kun opiskeltiin yhdessä mulla pyöri sukkien lisäksi myös kalsarit jaloissa. En tiedä, että mikä siinä veti mua puoleensa.

Eilen se vihdoin sitten tapahtui. Se tuli mun luokse kylään. Otettiin vähä olutta ja juteltiin. Oli ihan sika myöhä ja se oli vasta vähän uskaltanut hipeltamaan mun olkapäätä. Mua jännitti tosi paljon koska se on niin nuori, ja olin jotenkin epävarma omasta vetovoimasta. Mentiin sit nukkumaan, kun kello oli jo iha liikaa. Päädyttiin sitten pusujen kautta kähmintä puuhiin. Meidän molempien epävarmuus ruokki koko tilannetta ja varmaan väsyny ja oluet kanssa, ja eihän siitä mitään tullut. Ei se mitään aamulla sitten. Heräsinkin jo viideltä siihen, että se on ihan toimintavalmiudessa. Ja todellisuus onneksi vastasi mun mielikuvia. Seksissa oli potentiaalia, mutta edelleen selkeästi vähän ujostelua molemmin puolin. Ei mikään maailman mahtavin sessio, mutta useamman kuukauden kuivan kauden jälkeen oli ihan jees. Mua oikeasti jännitti. Jos me uskallettais uudestaan puuhiin, niin olisi saletisti parempi itseluottamus.
Yritän olla miettimättä, että toivottavasti en ollut iso pettymys nuorelle miehelle. Laitoin sille viestin, että mulla on krapula. Ei mun osalta täa miksikään draamaksi muutu vaikka sitä ei uusinta kiinnostakaan.
Mulle tyypillistä on, että kun partneri katoaa ovesta, niin noin tunnin päästä siitä mulla iskee hillitön panetus. Niin kävi tänäänkin. Tosi kiva, mutta keinot on monet.
Ja niin....mulle selvisi myös että se olikin vasta 20-vuotias. Mua naurattaa ihan kauheasti, mutta tavallaan imarreltu olo. Ja tää voi olla vika mahis kellistää nuori ori, kun en oo enää ihan junnu enää itse. 

perjantai 8. toukokuuta 2020

Outoja aikoja

Viimeisen kuuden kuukauden aikana on on sattunut ja tapahtunut. Niinhän mun elämässä aina.

Kirjoitin viime postauksessa kauempana asuvasta Tinder miehestä. Ekat treffit oli sellainen henkeäsalpaava leffahetki. Näin sen seisomassa parkkipaikalla, ja aivoissa naksahti jokin, pidin niin paljon näkemästäni, että olin ihan puulla päähän löyty. Lisäksi treffit oli ihanat, ja päätyivät kutkuttavaan ensisuudelmaan. Seuraavalla viikolla vietin sen luona maatilalla neljä päivää, ja pystyin kuvittelemaan itseni sinne. Kaikki oli ihanaa ja mahtavaa, ja tapasin sen kaverit ja jopa isän vahingossa. Kunnes viimeisenä iltana tajusin sen pupillien olevan epänormaalissa koossa, ja juttujen olevan vähän ilkeitä. Laitoin kaiken sen piikkiin, että sitä ahdisti olla mun seurassa niin monta päivää, ja fiilis johtui kemikaaleista. Sen jälkeen tapasin hänet vielä kerran. Sen jälkeen hänen piti tulla mun luokse käymään. Tämän hän perui ihan viime tipassa. Sen jälkeen yhteydenpito loppui. Siitä huolimatta, että tyypissä oli todella paljon ei niin ihania piirteitä ja tapoja, niin mun sydän ja itseluottamus otti osumaa. Ja epäilen, että vähän parantelen edelleen. En ole tuntenut ketään kohtaan niin vahvasti vuosiin, ja tunne oli molemmin puolinen. Kunnes tunne loppui hänen puoleltaan. Tähän sain kuukausia myöhemmin jonkun selityksen sitoutumiskammosta...

Tästä homma eteni muutaman kuukauden, ja vähän flirttailin 21-vuotiaan luokkakaverin kansssa. Kunnes eräänä päivänä ex otti yhteyttä. Tää oli siis kolmen vuoden takainen ex. Se kenen kanssa asuin yhdessä. Ex kävi sen jälkeen kylässä muutaman kerran. Ekoilla kerroilla se ei jäänyt yöksi, mutta sitten se alkoi selittää sitä, että miten on kiva olla toista lähellä, nukuttiin lusikassa ja syötiin yhdessä aamupalaa. Oli tosi outoa, vaikka nautin jutella sen kanssa, ja saada läheisyyttä. Seksi ei vaan enää ole samaa, koska en pysty rentoutumaan sen seurassa, ja mielessä pyörii kuinka sen käytös satutti mua kolme vuotta sitten. Näennäisesti annan hänelle anteeksi, mutta mulla on jäänyt arvet, tästäkin. Mutta tässä on se positiivinen puoli, että me ollaan ihan ok, enkä enää ole ihan paniikissa vanhan kotikylän läpi ajaessa.

Samaan aikaan tän ex jutun kanssa, mulla oli yksi toinen uudelleen lämmitys tammikuussa. Aloin seuraamaan instassa mun yhtä viime kesän lomasäätöä, joka sitten kutsui mut luokseen. Ei oltu puhuttu mitään mun elokuisen loman jälkeen. Varasin lennot seuraavalle maanantaille, ja analysoin mun aivojen tilaa. Epäilin, etten ole ihan täysijärkinen, koska uskallan lähteä käytännössä tuntemattoman luokse viikoksi. Olin ihan paniikissa koko parin tuunin bussimatkan lentokentälle ja koko lennon, että tuleeko sen hakemaan mut kentältä niinkuin se sanoin tulevansa. No tietenkin se tuli, tosin vähän myöhässä.Mulla oli kuitenkin kaikista kauhukuvista huolimatta upea viikko sen luona, ja hänen vaikeasta elämäntilanteesta huolimatta pystyin kuvittelemaan itseni hänen luokseen.  Se kohteli minua upeasti ja oli täydellinen isäntä. Mun piti mennä sinne kolmeksi kuukaudeksi kesällä töihin.

Sitten iski pandemia. Olen ollut kohta kaksi kuukautta jumissa himassa. Multa on mennyt tavallaan kolme työpaikkaa alta. Kesäseikkailu viime kesän lomaromanssin kanssa tuskin tapahtuu. Valmistun opiskeluista suoraan lamaan, alalle joka kärsii lamasta sen eturintamassa. Olen tehnyt hitosti duunia viimeiset neljä vuotta,. Asiat näyttivät siltä, että vihdoin paska loppuu, ja joku asia menisi joskus hyvin. Joopa joo.

Mulla on kyllä strategia, mutta se vaatii, että nyörryn ja palaan kaupan alalle, ja teen niin paljon hommia kun sielu sietää. Kerään rahaa, ja sitten muutan lomaromanssin maahan, mutta eri nurkille. Olen jo tehnyt kattavaa tinder verkostoa siellä. Tässä maassa, ja tässä maan kolkassa minua odottaa elämä vanhana piikana. Ja nyt olisi melko viime hetket parisuhde markkinoilla ennenkuin rupsahdan täysin, Karua, mutta totta. Toinen totuus kyllä on, että ei mua kukaan kestä kovin pitkään. Ja kolmas totuus on, että ei musta ehkä ole edes parisuhteeseen vuosien sinkkuilun jälkeen.

Oli muuten todella hankalaa kirjoittaa suomeksi.

perjantai 20. syyskuuta 2019

Winter Warmer

On jo syyskuun loppu, ja vaikka kelit on vielä yllättävän kesäiset, niin pitää alkaa suuntaamaan katsetta lähestyvään, kylmään, kosteaan, pimeään ja yleisesti ankeaan talveen.

Tämä on viimeinen talvi (well...tällä hetkellä..ennenkuin toteutan villit maisterifantasiat...) koulussa, ja en usko, että mulla riittäisi kapasiteetti hallitsemaan opiskelua, osa-aika töitä (ei mulla ole...) ja mahdollista suhdetta. Toki mitään suhdetta ei ole näköpiirissä, että onneksi sitä ei  tarvitse huolehtia. Ja aikaa jää urheiluun. Ja syömiseen, ja nukkumiseen. Eli kaikki on ihan hyvin.

Mutta säännöllinen seksi olis kiva juttu. Kesä oli aika hiljainen, ja vaikka tässä tulikin yksi uusinta sen toisen maan playboyn kanssa. Viestitellään vähän, ja kai me ollaan vähän oudot kaverukset. Se on vaan jotenkin niin erilainen, kuin minä. Mutta meillä on ihan sika hauskaa, ja seksikin on tavallista tarjotaa parempaa. Ollaan todettu moneen kertaan, että harmi kun ollaan eri maissa.

Yhden toisen kanssa olen viestitellyt koko kesän. Tää oli Tinderistä, mutta me ollaan tavattu jo ekan kerran puoli toista vuotta sitten mun työpaikalla. Mutta sillä oli silloin daami kierroksessa. Nyt sillä ei oo daamia, ja se muutti samalle kylälle. Mä en ymmärrä, että miten tapaaminen sen kanssa oli kuukausien suunnittelua vaativa tehtävä, mutta sit se vihdoin kysyi, että tuunko kylään tänään, ja olin et jee, totta kai. Tiesin jo etukäteen olla odottamatta liikoja, eli mitään romanttista, tai sellaista, koska se on tuore sinkku, ja viestien sävy kertoi jo aika paljon, että missä mennään. Onneksi mulla on jo laaja kokemus siitä, että kelpaan sänkyyn, ja kirjekaveriksi, mutta illallistreffit, ja käsikädessä kävelyt rannalla saa joku muu mimmi hoitaa. Tää ei oo edes ollut valittavissa. Mut oon ok asian kanssa. Oikeesti.

Menin sitten kylään, ja maisteltiin vähän erityisoluita, ja nakerrettiin pitsaa, kunnes sen naama ilmestyi mun naaman lähelle, ja siitä sitten huulet kohtasivat. Ehdin olla siinä sohvalla varmaan 20 minuuttia juttelemassa. Tämäkin kertoo, ettei mua olla edustusvaimoksi rekrytoimassa.

Mut voi jestas, että oli asiansa osaava mies. Tai sit mulla on aivoissa naksahtanut joku nautinto osasto paikoilleen. Oon aina ollut vähän huono rentoutumaan ekoilla kerroilla, tai siis rentoutumaan niin, että saisi orgasmin. Tai sit mulla on vaan ollut hyvä tuuri viimeisten partnerien kanssa. Oli miten oli, mutta tämä yksilö tiesi, että miten käyttää sormiaan, ja kieltään, ja yhdessä, ja erikseen. Flashbackit illasta iskevät edelleen mm. autoa ajaessa. Hän oli kiihkeä, seksikäs, ehkä jopa vähän pelottavan intensiivinen, ja sen penis oli ilo silmälle. En ole kokenut yhtä kokonaisvaltaista, lähes hierontamaista kokemusta varmaan ikinä. Ja se sanoi, että se voisi nuolla mua koko päivän. Kiva kun toinen on kiihkeä. Se on seksikästä.

Vietin sen kainalossa yön, ja ajoin sen varmaan hermoromahduksen partaalle aamulla. Oon yllättävän hyväntuulinen aaumuisin. Tuli sellainen fiilis, että puhui aivan liikaa....ja, että olin ärsyttävä. Mä tiedän, että olen. En juurikaan ole hiljaa, os olen hyvällä tuulella.

Törmäsin siihen pari kertaa kylällä samana päivänä. Tavallaan tän voisi jättää tähän, koska lautaus meidän välillä on purettu. Mä en kelpaan sille mihinkään vakavampaan, koska se tulee hyvästä perheestä, ja se on arvostetussa ammatissa.. Mä olen ulkomainen opsikelija, ja osa-aikainen työntekijä minimipalkalla. Hyvä jättää tähän, ennekuin kukaan kehittää mitään tunteita, tai odotuksia.

Talvilämmittelijän paikka on siis auki, mutta yllättävästi tässä pyörii mahdollisia vaihtoehtoja. kesällä ei oikein tapahtunut mitään, mutta nyt tässä on parikin paikallista jotka on ystävällisiä, ja viestittelee.  Yksi Tinder mies on vähän kauempana, mutta jutut tuntuu menevän yksiin oikein hyvin, ja ollaan puhuttu treffeistä. Pitää vaan päättää päivä. Olen innostunut tapaamaan hänet, ja ainakaan vielä ei ole tullut kuvaa, että se etsisi pelkkää seksiä. Tämä kyllä sotii sitä ajatusta vastaan, että mulla olisi aikaa johonkin vakavampaan. Kai mä oon aina vähän etsimässä jotain, ja minussa asuu optimisti.  Jos tyyppi on oikea, niin silloin opiskelut, ja välimatka on vaan pieniä, väliaikaisia haasteita.

Olisi kyllä kiva, että jos talveksi löytyi joku kainalo, ja säännöllistä seksiä.

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Kesä

Hups, taas muutama kuukausi kului, ja en ehtinyt tai muistanut kirjoittaa mitään. Ei tässä nyt ihan kauheasti edes tapahdu miesrintamalla. Tajusin myös että tämä on jo kolmas sinkkukesä putkeen. Viime kesänä näihin aikoihin deittailin Latinoa, mutta jälkiviisaana viisastelen, että olisin ollut onnellisempi kuluneen vuoden ilman siihen sekaantumista. Kai se oli välttämätöntä pienessä paikassa asuessa.

Mulla oli vähän kreisi kesäseikkailu toiseen maahan erästä miestä tapaamaan. Tapasin hänet kerran aamupalan merkeissä täällä, mutta se asuu toisessa maassa. Muutama päivä tapaamisen jälkeen se kutsui mut kylään, ja koska mulla oli yksinäinen olo, ja tylsää niin varasin lennot. Tiesin kyllä jo ennakkoon, että tää on vaan erittäin lyhyt kesäjuttu. missä pääpaino on seksillä.  Aavistelin, että tämä on täysi playboy, ja niinhän se oli. Reissu meni tosi kivasti, ja tuli kivoja muistoja. Tavallaan tietty haikeus myös, koska tapaamani ihmiset jäisivät sinne. Tyypin kaverit oli oikeasti tosi mukavia, ja olisin voinut kuvitella ne omiksi kavereiksi myös. Kiemurtelua aiheutti niiden kysymykset meistä, ja missä ollaan tavattu, ja että tulenko uudelleen kylään. Ja nyt oikeastaan mulle valkeni miten erikoinen tilanne se on ollut niillekkin...palaan tähän asiaan kohta.

Tiesin siis, että se on varmaan painanut satoja naisia, ja en todellakaan ole ainoa. Päätin olla välittämättä, ja nauttia uudesta paikasta, ja hillittömästä hikoilusta. Päätin, että reissun jälkeen ghostaan sen, koska en näe tulevaisuudessa mitään. Mulla on viime aikoina yhden yön jutut, ja muut vastaavat viritykset aiheuttaneet ahdistusta, ja kertakäyttöistä fiilistä. Varsinkin jos seksi on ollut ihan perseestä, ja mies on ollut vähänkin miellyttävä katsella. Reissun jälkeen pidin radiohiljaisuutta noin viikon. Se tykkäili mun instakuvista, mutta varsinaisesti ei oltu yhteydessä. Se alkoi sitten urputtaa, että oon ollut hiljainen. Kuittaisin sen kiireillä. Tätä on jotenkin niin vaikea kirjoittaen selittää, mutta yritän tiivistää: se siis halusi mut kylään uudestaan, mutta ajankohtaa miettiessä se alkoi lässyttää, että joku viiden vuoden hoito on tulossa elokuussa milloin mulle sopisi. Mä satun tietämään Instan kautta, että tää mimmi on sen ex. Ja Insta on edelleen pullollaan romanttisia kuvia niistä, ja siirappisia kuva tekstejä. En siis tiedä, että mikä niiden status on (varsinkin kun eilen bongasin, että se neiti oli laittanut niistä romanttisen halikuvan kaksi päivää sitten..oh my..). Pointtina tässä on siis se, että jos tahtoo olla playboy, niin silloin ei avauduta muista hoidoista, ja kohdellaan naista kun prinsessaa, ja tehdään sen hetkisen naisen olo spesiaaliksi. Ymmärrättekö mun pointin? Eli siis toi reissu ajankohta keskustelu otti vähän ikävän käänteen, koksa mua alkoi vituttamaan, etten ole niin spesiaali. Ja sitten se alkoi kirjoittaa, ettei mun pitäisi alkaa tunteelliseksi, vaikkei kyse nyt ole siitä. Sanoin sille myös, etten pidä siitä, että ensin halutaan 100% tavata uudestaan, ja sitten se saattaakin EHKÄ tavata mut elokuun lopulla täällä, paskan puhumista. Tää varmaan kuulostaa ihan ihme sekoilulta, ja siltä, että mä olin jo varaamassa kirkkoa. Joo en, en vaan halunnut tietää muista naisista mitään muuta, kuin sen, että niitä on.

Palatakseni tohon sen kaveri asiaan... ne varmaan siis tietää, että toi rakastaa naisia, ja sillä on varmaan uusi nainen joka bileissä. En tiedä, mutta mulle tuli jotenkin vähän bimbo olo kuitenkin. Mietin siis, että mitä ne kuvitteli mun odotuksiksi tältä tyypiltä. Joo mietin liikaa, ja tää ei ole edes millään tavalla relevanttia enää.

Tapasin seksisivulta miehen viime perjantaina. Mitään emotionaalista yhteyttä, tai romantiikkaa en onnistunut tuntemaan häntä kohtaan, mutta sain mahdollisesti elämäni parasta seksiä. Olin jo menettänyt uskoni, että on miehiä ilman erektio-ongelmia, jotka osaa käsitellä naisen genitaaleja. Hän asuu  vähän kauempana...mulla ei varsinaisesti ole varaa maksaa hotelleja näitä panoja varten, enkä voi roudata tänne kotiin oikein porukkaa, kun seinät on paperista, ja mun nunna-kämppis on aina himassa...joten tämän tapaaminen uudelleen ei tavallaan houkuta. Tyyppi on kuitenkin tosi kiihkeä viestittelijä. Mä todellakin toivon, ettei se maalaile mitään romanttista. Harmittaa jo, että oon kertonut itsestäni näinkin paljon. Monet viestit alkaa ahdistaa, enkä halua loukata, tai suututtaa. Ja mua pelottaa, että totun ihan mielettömään seksiin, ja kukaan ei pysty samaan suoritukseen...Ehkä parempi jättää tää yhteen kertaan, ja kolmen orgasmin sessio on vähän niinkuin yksi outo uni. Ehkä mä vaan vetoan kiireeseen, ja huonoon raha tilanteeseen.  Ja siihen, että mulla on aika paljon elämää, ja paljon viestejä vastattavaksi, ja valitettavasti se ei ole kovin korkealla tässä hierarkiassa...en kyllä tahdo loukata.

Tänä viikonloppuna on yksi tapahtuma missä voisi tavata vastakkaista sukupuolta. Tuoretta verta. Tavallaan elämä on ihan kivaa ihan näin yksinkin, ja yritän rentoutua rankan kolmen vuoden jälkeen, ja tehdä pieniä asioita joista saan iloa.


maanantai 4. maaliskuuta 2019

Viinaa, draamaa

Olen ollut joulunajan sekoiluiden jälkeen selvänä. Alkoholi ei todellakaan sovi mulle, ja krapulat on aivan jäätäviä. Tää on myös liian pieni paikka mun suomalaiselle kännirehellisyydelle. Mutta mulla on ollut ihan tajuttoman tylsää, ja mitään ei tunnu tapahtuvan..

Lauantaina sitten repäisin, ja päätin, että otan vähän olutta paikallisessa. Selvisi etten osaa edelleenkään ottaa kohtuudella, muisti menee, ja juttelen vaikka mitä, vaikka kenelle. Sunnuntai aamuna oli siis hirveä päänsärky, pelkotila, ja depis, ja tuntui, että elämältä oli taas kadonnut suunta. Ja vain yhden illan jälkeen. Olin ihan varma, että en elä maanantai aamuun, ja suunnittelin muuttoa pakoon täältä.

Näistä  samoista syistä olin viime vuonna noin puolet vuodesta ihan selvänä, koska koetut morkkikset ei vaan ole sen arvoisia. Ja jatkan varmaan samalla linjalla nyt. En vaan osaa ottaa kohtuudella.

Olen jutellut yhden lokaalin kanssa jo yli vuoden. Se voisi olla ihan hyvä mies, ja tuntuu, että sitäkin kiinnostaa. Sillä olisi ollut sata mahdollisuutta kysyä minua ulos, tai raahata mut kuppilasta kotiin. Mutta ei. Se on tosi mukava, ja voisi olla jopa ihan poikaystävä materiaalia, ja mun kaverit patistaa mua sen suuntaan. Olin just lauantaina sanonut, että se saamattomuus ei yhtään kiihoita, ja etsin miestä, joka pistää vähän vaivaa, ehkä vähän jahtaa, ja osoittaa kiinnostusta, muttei ole stalkkeri. Lisäksi se on nähnyt mut lähi tunnelmissa ainakin kolmen paikallisen kanssa... voi olla ettei sillä ehkä ole kovin kunnioittavia ajatuksia minusta, ja tästä syystä se ei lähesty...

Olin sitten tupakalla, ja olin jo suht letkeässä kunnossa. Ja juteltiin jotain sen kanssa. Sitten mä vaan täräytin, että meidän pitäisi joskus mennä kävelylle tai jotain. Se vaikutti innostuneelta, ja ilahtuneelta. Tavallaan kaduin sitä jo, kun kuulin sanojen tulevan suustani. Viisainta olisi olla sekaantumatta keneenkään (uuteen )paikalliseen. Sekaantuminen voi aiheuttaa yleiseen dynamiikkaan jännitteitä, varsinkin jos juttu ei toimi. Tämä tapahtui edellisessä kotikylässä, ja täällä latinon kanssa. Olin sunnuntain niin järkyttävässä henkisessä tilassa, etten laittanut sille mitään viestiä. En edes muistanut tätä keskustelua herätessäni, mutta valitettettavasti erilaiset muistikuvat illasta valtasivat aivoni päivän edetessä.

Raahauduin bensikselle illalla, ja totta hitossa sen paku oli pihassa. Jouduin piileskelemään nurkan takana autossa kunnes se poistui, ja pääsin hakemaan aspiriinia, ja limpparia.

Sitten oli kanssa yksi toinen juttu lauantailta. Mun kaverit oli lähdössä, ja mäkin olin jo takki päällä (ja todellakin olisi pitänyt lähteä niiden kanssa...) mutta huomasin toisen kaverin ja päätin jäädä. Istuin sitten sen pöytään, ja tajusin istuvani yhden vanhan hoidon vieressä. Täällä on ihan mahdoton vältellä hoitoihin törmäämistä, joten en jaksa enää stressata, ja olen ihan hyvissä väleissä niiden kaikkien kanssa. Se, että olen ollut intiimisti tämän komean nuoren miehen kanssa  tuntuu tosi utopistiselta. Olin humalassa, ja super puhelias, ja oletettavasti myös vähän flirtti. Kysyin kuitenkin, että koska sen tyttis on tulossa takaisin matkoilta, ja miten niitten yhteinen reissu meni. En mielestäni antanut mitään vibaa, että olisin muuten kuin kaverillisesti kiinnostunut, mutta mun muistikuvat keskustelusta on vähän hatarat. Muistan olleeni intensiivinen, ja puhuneeni urheilusta ainakin. Ja tiedän, että musta tulee flirtti, ja halukas humalasssa.

Kaveri päätti lähteä himaan, ja se vei mut mukanaan, kun asutaan samalla tiellä. Onneksi. Ja olin ja kadottanut komean nuoren miehen, enkä kyllä ollut siitä kiinnostunut, koska en edes tiedä, tai muista, että missä kohtaa baaria se oli kun lähdin kotiin. Kun pääsin himaan, siltä tuli viesti, että tapahtuuko enää mitään, vai olenko menossa nukkumaan. Vaihdettiin muutamat viestit, ja olin humalasta huolimatta yhtä kysymysmerkkiä, koska sillähän on tyttöystävä, tai ainakin oli kaksi viikkoa sitten kun näin heidän lomakuviaan somessa. Aamulla pelotti lukea, että mitä oon sanonut sille  viesteissä, ja olenko sanonut jotain kaksimielistä, ja flirttiä. En ollut huh.

Siitä ei onneksi kuulunut mitään sunnuntaina. Mä luulen, että se on jossain kivenkolossa piilossa. Välillä ollaan töissä yhdessä, mutta ei me muuten olla ikinä yhteydessä, ja harvoin törmätään edes. Sen tyttöystävä on ihana, ja ne on tosi söötti nuoripari. Mua tavallaan hävettää se et olin kännissä, ja super puhelias, ja varmaan sanonut jotain semi outoa kanssa, ja ehkä olin flirtti, ehkä en. Humalassa olen super sosiaalinen, ja mun pitää vaan hyväksyä, että tuskin kukaan muistaa aamulla mun juttuja. Ehkä. Mä en itse muista muiden juttuja, koska en osaa ottaa kohtuudella. Mutta minä en ollut se, joka lähetti viestiä yöllä. Tänään en ole enää ihan niin nolona, kuin eilen, ja veikkaan, että sitä nolottaa enemmän. Varsinkin jos sillä on vielä tyttöystävä. En mä  nyt varattuihin sekoa.

Ehkä aivokemiat tästä tasoittuu tän päivän aikana, ja san tehtyä vähän töitä. Tuntuu, että yhden ryyppyillan jälkeen elämä on jo syösykierteessä, ja kaikki pilalla. Viina ei tosiaankaan sovi mulle enää.

Seuraavaksi meinasin kirjoittaa sukupuolitaudista joka tarttui ilmeisesti ilmasta.. Tämä on aika mielenkiintoinen tarina, ja jos pystyisin antamaan kaikki yksityiskohdat ilman pelkoa siitä, että joku tunnistaa, niin tää olisi vielä mehukkaampi.

maanantai 25. helmikuuta 2019

Hobo, viisi vuotta myöhemmin

Uppouduin eilen lukemaan  vanhoja kirjoituksia. Olen unohtanut tosi paljon asioita, mikä on ehkä hyväkin asia, mutta kiva, että tapahtumia on säilötty tänne blogiin. Aivot ei ainkaan rasitu liian paljosta tiedosta, haha.

Huomasin, että olen miettinyt melko samoja asioita viisi vuotta sitten. Koin ehkä tavallaan valaistuksen eilen, että tämmöinen mä olen. Olen hokenut itselleni, että hyväksyn itseni tällaisena, vaikka en ihan hyväksy. Ainakaan aina. Olen kasvanut ja tullut viisaammaksi, mutta ihmisenä olen sama, epävarmuuksineni, ja kipupisteiteni (Onko toi edes oikein? Olen ollut pois Suomesta yli kymmenen vuotta, ja ihan tosi asia on, etten käytä Suomea, enkä ainakaan kirjoita, kuin epäselviä tekstareita perheelle. Ehkä ihan hyvä aika kirjoittaa Suomea..). En tosin varmaan ole ehkä niin herkkä reagoimaan asioihin, koska tässä on monissa liemissä uitu, ja tyrskyissä seilattu. Mä olen ihan hiton vahva, ja itsenäinen, ja älykäs, ja hyvä ihminen, vaikka välillä elämä tuntuu epäonnistumisesta, ja alisuoriutumisesta toiseen hapuilulta.

Anyways... tämän kirjoituksen pointti on Hobo, ja viisi ja puoli vuotta sen kesän jälkeen. Olen vaihtanut asemapaikkaa useamman kerran parin vuoden aikana. Ja monien mutkien, sattumien, epäonnistuneen parisuhteen jälkeen päädyin samoille kulmille, kun mistä Hobo on kotoisin. Tulin tänne siis noin puolitoista vuotta sitten. Tämä oli lähinnä käytännön ratkaisu, mutta en katunut muuttoa kuitenkaan. Tää mesta on just sitä mitä kaipasin (minus kuumat, vapaat ja täysjärkiset miehet ilman tunne-elämän ongelmia..). Selvää siis oli, että jossain vaiheessa tulen törmäämään siihen halusin tai en. Se ei asu täällä, se asuu kaukana poissa, mikä olikin se rohkaiseva tekijä minkä takia uskalsin työntää nenäni tänne.

Ensimmäinen havainto oli vasta melkein vuosi sen jälkeen kun muutin tänne. Parkkeerasin autoa parkkipaikalla, ja onnistuin iskemään autoni juuri siihen kotaan missä Hobo seisoi kävelytiellä juttelemassa jollekkin. En tietenkään voinut poistua autosta, koska tämä oli ensimmäinen havainto siitä viiteen vuoteen, enkä ollut yhtään varautunut millään tasolla. Piileskelin siis ratin takana aurinkolaseja hapuille ja puhelinta selaten, ja mulla oli ihan sairaan kuuma, ja sydän hakkasi, ja kaikki palasi mieleen. Piileskelin seuraavat pari päivää kotosalla, koska epäilin, ettei se ole pitkällä visiitillä.

Sitten tuli joulu. Istuttiin kuppilassa frendin kanssa. Katse kiinnittyi baaritiskin toiseen päätyyn... Sydän alkoi hakkaamaan, kädet hikosi, ja kaveri ehdotti, että voidaan lähteä, jos ahdistaa liikaa. En lähtenyt, koska tää on niin pieni paikka, että pakko vaan purra huulta, ja hyväksyä nämä asiat. Onnistuin välttämään siihen törmäämistä sinä iltana. Ihan varmasti se kyllä bongasi minut. Ja minä bongasin sen tyttöystävän.

Seuraavana päivänä sitten töissä se tapahtui. Olin yksin duunissa, ja se paukkasi sisään. Paikalla oli muita asiakkaita, ja olin tiskin takana jumissa. En voinut muuta, kuin hymyillä, ja tervehtiä. Se on mun työnantajan hyvä kaveri, mutta sen tiesin jo kun aloitin palveluksessa. Palvelin toista asiakasta, ja se asettui tiskin päätyyn tuijottamaan pieni hymy naamallaan. Yritin punastumisen, ja paniikin, ja vaihtorahojen lomassa yrittää small talkkia, ja kysellä kuulumisia, mutta vaihtorahat putoilivat kädestäni, ja sekoilin sanoissani. Se oli ilman tyttöystävää. Ja sillä oli asiaa pomolle. Otin vastaan sen mitä sillä oli annettavana pomolle, ja se häipyi.

Joulu tuntui kestävän ainakin vuoden, ja törmäsin siihen useamman kerran. Se muuttui helpommaksi. Ei ikinä puhuttu. Aina kun näin sen se  katseli mun suuntaan. Näin sen hymyilevän. Ehkä se oli iloinen, että olen päässyt elämässä eteenpäin, tai ainakin vaihtanut maisemaa, valinnut toisenlaisen elämäntyylin. En tiedä, että miksi se katsoi minua sillä tavalla. Minäkin katsoin sitä usein kuppilassa, tai töissä, mutta en usko että hymyilin.


Viimeisen kerran näin sen mun lähikuppilassa. Paikalla oli ihan sairaasti porukkaa...saattoi olla uuden vuoden aatto. Yritin päästä vessasta pois, mutta vessojen suuntaan tupakka paikalle tunki jono ihmisiä. Pysähdyin odottamaan jonon liikkumista ihmisten keskellä. Ehkä joku muistaa, että Hobo on mua ehkä nenään asti ( ehkä vähän liioitellen..), niin se onnistui piiloutumaan täydellisesti jonon sekaan, ja kun porukka siirtyi mun ohi nin, tädää, siinä se sitten oli. Se sanoi: "Hei Alma!" ja se laittoi käden lanteelleni. Se hymyile sitä samaa hymyä kuin aikaisemmin. Ja sitten se oli poissa.

Tavallaan odotin, että se olisi ottanut jotain yhteyttä joulun jälkeen. Ehkä se ei halua avata kiinni sinetöityä ovea enää. Mulla on arvet menneestä, ja asia ei unohdu. En mä edes tiedä, että mistä mä sen kanssa puhuisin, tai mitä odottaisin sen sanovan. Ehkä joskus sitten, kun se tulee taas vierailemaan kotikulmillaan.

Oli tavallaan hyvä lukea mitä kirjoitin siitä vuonna 2013. Vuosien saatossa hyvät muistot olivat kadonneet mun päästä, ja tilalla on ollut katkeruus, ja negatiivinen asenne sen koko persoonaa kohtaan. Ehkä nyt kun vanhempana, ja ehkä viisaampana luen mitä sanoin Hobosta vuonna 2013 antaa miettimistä mun oman käytöksen osalta. Työnsinkö häntä todella pois? Käännyinkö sisäänpäin, enkä näyttänyt mitään tunnetta häntä kohtaan? Kilahtelinko turhaan? Ripustauduinko? Lueskelin noita vanhoja juttuja, ja Hobo vaikutti jopa sympaattiselta (ainakin jos vertaa Hobon jälkeisen elämän mieskokemuksiin..), ja minä olin ihan tajuttoman ihastunut. Mutta nai'ivi. Asiat olisivat voineet mennä toisin ilman tapahtuneita asioita.

Vitsi miten nopeasti vuodet menee.



sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Moi

Pitäisi varmaan päivittää kuulumisia hieman useammin. Elämässä sattuu ja tapahtuu, ja viimeisen parin vuoden tapahtumista saisi varmaan kirjan. Ehkä kaiken tapahtuneen kertaaminen olisi ihan mukava projekti omankin muistin virkistämisen kannalta, mutta pitää katsoa sitä uudestaan kesällä. Ehkä sitten joskus, kun on aikaa. Eli tuskin ikinä. Haha.

Päätin kuitenkin kirjoittaa tänään lyhyen (well..katsotaan..) jutun. Tänään aamuna tuijotin ikkunasta ulos vähän paskan illan jälkeen. Makasin sängyssä, ja tuijotin ikkunasta avautuvaa maaseutu maisemaa. Mietin elämää. Wow, syvällistä. Kuulostaa niin teinihommilta, mutta ehkä en ole ihan vielä aikuinen vaikka kolmen kympin keskikohta häämöttää horisontissa.

Mitä mietin? Viime kesäsnä mulla oli pieni kesäsäätö erään latinon kanssa. Hän kohteli mua huonosti. Juttu kesti pari kolme kuukautta kunne hän halusi antaa periksi. Olin helpottunut. Enkä kaivannut häntä takaisin. Juttuun liittyy niin paljon kaikkea, ja ykisttäisiä tapahtumia, että niiden kirjoittamiseen menisi päivä. Tiivistettynä asian voisi ilmaista, että hän ei hyväksynyt minua minuna. Hän näki, ja edelleenkin näkee asian, että minä olen synkkä, ja vakava ihminen, ja siksi juttu ei toiminut. Juttu ei toiminut, koska  hän ei halunut tehdä mitään yhdessä. Yritin ehdottaa, ja suunnitella, mutta se oli ihan mahdoton homma. En odota paljon, ja en ollut suunnittelemassa häitä, vaan ehkä retkeä luontoon, illallista torstai iltana, ja yötä teltassa lähisaarella.
¨
Tämä kaikki, ja erikoinen seksi käyttäytyminen (tämä vaatisi melkein oman kirjoituksensa..) aiheutti mieleeni tietyn synkkyyden, ja surun. Kun tuntuu, ettei ole millään tavalla tärkeä toiselle. Sama tapahtui kun oltiin ulkona yhdessä, ja olin viimeinen ihminen kenelle se puhui illana aikana, ja sain katsella vieressä, kun se halailee muita naisia. Ja kuunnella kotiin mennessä, kun se puhuu kotona olevasta (ex-)rakastajastaan, joka oli uhannut katkaista kaikki yhteydet, jos latino ei päätä niiden tulevaisuudesta pian. Siinä sitten huuli pyöreänä kuuntelen, ja yritän olla tuntematta surua, ja mustasukkaisuutta. Ja syvää typeryyttä siitä, etten vaan osaa kävellä pois, ja lopettaa koko hommaa.

Kysyin sitten kerran viinipäissäni, että mitä me ollaan. Vastaus satutti, koska ehkä epätoivoissani olin valmis hyväksymään hänet omana itsenään. Hänen mielestään ollaan vaan kamuja. Senkin jälkeen annoin asian vielä jatkua, kunnes sain tarpeekseni, ja kerroin kuinka hänen käytöksensä eräänä iltana oli epäsopivaa, ja sai minut tuntemaan itseni todella noloksi, minkä huomasi myös Latinon kämppis. Hänen vastauksensa oli mun menolippu vapauteen, ja pois tilanteesta.

Asumme erittäin pienessä paikassa. Taktiikka "eron" jälkeen oli pysyä ammattimaisissa, ja kohteliaissa väleissä, koska tämä  nyt on vaan liian pieni paikka huonoihin väleihin. Latino lähetteli viestejä usein, ja myös raivoviestejä iltojen jälkeen, kun se oli nähnyt mut kuppilassa juttelemassa jonkun toisen miehen kanssa. Se osasi myös kuorruttaa mut kohteliaisuuksilla, ja tästä syystä Latino päätyi myös mun luoksen kahdesti.

Mutta nyt vihdoin tajusin, että mistä tässä on kysymys. Viime tiistai aamuna se lähti mun luota, ja olin helpottunut, koska tiesin, ettei se tule koskaan mun sänkyyn enää. Maanantai yö, ja aamu ei vaan tntunut hyvältä. En tuntenut mitään muuta kun hämmennystä. Ihminen vieressäni tuntui ihan vieraalta, jn kokenut mitään himoa häntä kohtaan. Suudelma tuntui pakottamiselta johonkin mitä en halua tehdä.

Tajusin, että se on pelannut minulla kokoajan. Olen vain ollut sille lelu. Se on leikkinyt mun tunteilla. Latinossa on se vika, ei minussa. Ei vaikka, hän on yrittänyt vyöryttää kaikkea mun syyksi, koska minä olen mukamas synkkä, ja hankala, ja kuinka hän oli harkinnut, että voisin olla hänen tyttöystävänsä, mutta kuinka olin niin synkkä, ja hankala. Kuka tahansa masentuu, ja muuttuu hankalaksi, jos toinen ei hyväksy koko pakettia, ja ihmistä, ja tuntee olevansa viimeinen asia kiinnostusten listalla.

Tämä kuukausien soutaminen, ja huopaaminen kohteliaisuuksien, ja raivoviestien välillä on tunneterrorismia. Minä en kelpaa omana itsenäni, mutta silti yhteydenpito ei lopu. Hän kokee asiakseen kommentoidan mun tekemisiä, ja tapoja, ja se vaikuttaa mun oloon, vaikka mun henkilökohtaiset elämän valinnat ei ole hänen asiansa enää. Mutta hän jatkaa tunkeutumista mun ihon alle. Ymmärrättekö mitä mä tarkoitan? Tunneterrori vaan jatkuu, ja hän ei näe mitään vikaa omassa käytöksessään. Hän saa olla sellainen kuin hän on. Mutta miksi hän ei voi jättää minua rauhaan, jos mun persoona ei kelpaa? Kuvastaa sitä, että hänellä on jotain suurempaa vikaa persoonallisuutensa, ja tunne-elämänsä kanssa,

Minulla ei ole tunteita häntä kohtaan, viime maanantai selvensi tämän asian.  Olen siirtynyt eteenpäin jo silloin kun "erosimme" lokakuun alussa hänen aloitteestaan. Työ yhteistyö voi jatkua, mutta jotenkin mun pitää saada viesti perille, ettei ole hänen asiansa kommentoida mitään mun elämään liittyvää ellei häneltä sitä kysytä minun toimesta. Kehujen, ja haukkujen yhdistelmä on tunneterrorismia, varsinkin meidän kesän historian jälkeen. Lankesin uhriksi sen peliin, ja luulin olevani pelistä jo ulkona, mutta hän pääsee edelleenkin mun ihon alle, ja saa minut epäilemään itseäni, ja tuntemaan epäkelvoksi. Nyt tärkeintä on vaan asettaa rajat hänelle.  Ja muistaa, että vaikka talvi olisi kuinka masentava, ja talvilämmitäjä olisi kiva, niin latino ei ole hyvä siihen tehtävään. Ja sitäpaitsi nyt on melkein keväät. Tai ehkä onkin.


Elämä kuitenkin menee ihan hyvin. Uusi vaihe elämässä on juuri alkanut, ja mulla on mahdollisuudent tehdä elämästä mun näköinen, ja valita se polku mitä olen etsinyt. Siis ammatillisesti.

Olen taas ollut pari vuotta sinkku. Kaverit ympärillä löytää kunnollisia miehiä, mutta mun kohdalle tuntuu eksyvän kaikki Peter Panit, ja muut epäkypsät, tunne-elämältään epävakaat miesolennot. Tavallaan alkaa usko loppua. Ja tänä talvena varsinkin mun päähän on iskenyt jopa kateellisia tunteita, kun kaverit hengaa poikaystävien kanssa, ja mä nyhjään perjantai iltana Netflixin parissa. Ja jos en ikinä käy enää missään, ja villit illat kavereiden kanssa on jäänyt historiaan, niin tuskin tulee koskaan ketään edes ikinä löytymään. Mahdollisuudet täällä päin maailmaa on melko minimaaliset, ja kylän sinkkumiehet on pääasiassa jos kokeiltu. Mitäpä tässä muuta, kun katsella Netflixiä, tai urheilla, Yritän olla analysoimatta itseäni liikaa, ja aloittaa siitä, että hyväksyn itseni kokonaisuutena. En todellakaan ole täydellinen, kukaan ei ole. Ja olen tosi paljon parempi hyväksymään itseni, kun olin vuosi tai pari sitten.

Ehkä palaan päivittämään lisää kuulumisia parin päivän päästä.. jos näitä enää kukaan lukee?




sunnuntai 11. helmikuuta 2018

To be continued..

Sinkkuseikkailut jatkuvat ja mietin, että jos ehtisin päivittää tätä vähän useammin. Draaman määrä elämässä tuntuu olevan vakio, ja onnistun edelleen valikoimaan kaikki epäkelvot urokset keneen kehitän pakkomielteen..
Maalaiselämä jatkuu, ja elämä on ihan mukavaa mutta olisihan se kiva jo vakiintua jo yli kolmekymppisenä..uusi sijainti ei todellakaan auta tässä hankkeessa.